*Seuraavana aamuna nainen heräsi sängystään. Tehtyään aamutoimet ja vietyään toisen lapsen jästikouluun ja toisen päiväkotiin, nainen meni töihin.* "Huomenta Cassandra!" *eräs naisen parhaimmista työtoveriesta tervehti.* "Huomenta Janette", *Cassandra sanoi surkeasti.* "No mitä nyt?" *Janette kysyi huolestuneena.* "Erosimme", *Cassandra huokaisi.* "Ei voi olla totta! Miksi? Kumpi?" *Janette heitteli kysymyksiä. Cassandra murahti:* "Hän nai toisen, ja minä." Sitten nainen lähti vihaisena pois ystävän luota kohti Salaperäisyyksien osastoa, missä tämä työskenteli.* *Toivottavasti löydän sen ajankääntäjän.* ---------------------------------------------------------------------------------- Violetilla loksahti suu auki. Isovanhemmat kuolonsyöjiä? Miten? "O, o, onko toi totta?" Violet änkytti. "On. Kaikki sen tietävät", Miranda huokaisi. Samassa joku koputti oveen. Joku tyttö, jolla oli vaalea tukka ja pähkinänruskeat silmät, sekä pieni mustavalkoinen kollikissa. "Onko täällä vielä tilaa kahdelle?" tämä kysyi reippaasti. "On, sisään vain", Miranda vastasi innoissaan ja meni Violetin viereen. "Shanon, täällä on paikka vapaana!" tyttö ilmoitti jollekkin Shanonille. Tämä paljastuikin ruskeakiharatukkaiseksi ja sinisilmäiseksi pojaksi. "Tässä on poikaystäväni Shanon. Minä olen Sasha." tyttö esitteli ja rapsutti Shanonia kiharapäästä. "Miten noin nuorilla voi olla jo suhteita?" Violet ihmetteli, ja sanottuaan sen, tämä ajatuksissaan haukkui itseään täydeksi idiootiksi - hän tiesi vallan mainiosti että tuo oli töykeää. Tuore kaksikko kuuli tämän, ja Sasha vain tuijotti Violetia murhaavasti. Miranda ei kuunnellut yhtään, koska tyttö oli niin keskittynyt kaveeruttamaan Bartholomewta suklaasammakkolauman kanssa.
Loppu junamatka sujui oikein normaalisti. Sasha ja Shanon vain juttelivat, söivät jäähiiriä ja "vikisivät" toisilleen nauraen. Sashan mustavalkoinen kissa osoittautui Pitkätähdeksi. Se oli nimitetty jonkun Sadhan fanittaman kirjasarjan hahmon mukaan, joka muistutti kovasti kollia. Pitkätähti ja Tiramisu tekivät heti nähtyään tuttavuutta, ja heistä tuli näköjäön hyviä kaveruksia. Miranda taas oli keskittynyt sammakkojen, niin aidon kuin suklaisten parissa, ja Violet paksun kirjansa. Jossain vaiheessa Miranda kysäisi, mitä Violet luki.
Juna alkoi hidastamaan vauhtia, ja se tuntui lasten mahoissa. Heille se oli merkki siitä, että oli aika pukea kaavut päälle. Violet pohti mielessään anteeksipyyntöä Sashalle ja Shanonille. "Anteeksi jos loukkasin teitä." Violet pahoitteli hiljaa. Sasha katsoi nenänvarttaan pitkin Violetia. "Ei se mitään, sellaista sattuu." Shanon lohdutti, joka sai pienen punan Violetin kasvoille.
Juna pysähtyi, ja oppilaita vyöryi tasaiselle nurmelle. Opettajat alkoivat keräilemään oppilaita tyhjiin vaunuihin. "Ykkösluokkalaiset tänne! Me mennää noitte sijaa näil veneil tonne Tylypahkaa. Mä oon sitte Rubeus Hagrid", kuului miehen ääni. Violet kääntyi. Hän näki edessään todella isokokoisen miehen, jolla oli likainen, mutta iloinen naama, sekä pitkä, tummanruskea parta. "Tuu sä, sä ja sä mun kaa samaa veneesee. Muut menee noihi toisii", Hagrid jatkoi, ja osoitti Violetia, Mirandaa ja Shanonia. "Hei, minunkin pitää tulla jos hän menee!" Sasha pillastui, hän halusi olla pojan kanssa. "Sori, mut veneesee ei hmahu enempää tyyppei", Hagrid pahoitteli hieroen niskaansa hermostuneesti, "Kyl sä varmaa voit jättää sun veljes joskus myös ilma valvontaa?" "Shanon ei ole veljeni!" Sasha raivostui. Hagrid otti tytöstä kiinni ja laittoi hänet istumaan toiseen veneeseen. Siellä oli viisi poikaa, ja Sasha näytti kieltä raivoissaan Hagridille.
Veneet lipsuivat järvessä hiljaa. Hagridin vene johti, ja muut seurasivat perässä. Suurin osa ensiluokkalaisista katsoivat ihannoiden Tylypahkaa, vanhannäköistä ja isoa linnoitusta. Violet ei katsonut, sillä Hagridin kantaman lyhdyn valo ei antanut Violetin nähdä sitä.
"Nonni, nyt ollaa peril." Hagrid huuteli, kun vene tömähti rantaan. Miranda oli heti ensimmäisenä rannalla, koska tällä oli kuulemma vesipelko. Violet tuli Hagridin veneestä viimeisenä, rentona. "Hmm, etkös sä oo Attenborough?" Hagrid kyseli tiiraillessaan Violetia. Tyttö huokaisi kyllästyneenä. "Joo." "Niin mä vähä aattelinki." Hagrid tokaisi, ja siitä keskustelu ei enää jatkunut.
Hagrid vei jostain ovesta oppilaat sisälle. Siellä heitä odotti aika vanhannäköinen, pieni nainen. Tai ainakin hän näytti pieneltä Hagridiin verrattuna. Mies lähti pois. "Teidät pian lajitellaan omiin tupiinne. Kun lajitteluhattu on päättänyt tuvanne, se on perheesi." nainen kertoi. Hän puhui kaikenlaisista asioista jonkin aikaa. Jossain vaiheessa tämä mainitsi olevansa Minerva McGarmiwa, vararehtori ja Rohkelikon tuvanjohtaja. Lopulta McGarmiwa johdatti lapset Suureen saliin. Katto oli kuin tähtitaivas ulkona, ilmassa leijui kynttilöitä, maassa oli viisi pöytää ja miljoona tuolia. Neljä tupapöytää oli pitkittäin päin sivuttain olevaa viidettä pöytää, jossa oli henkilökunta. McGarmiwa vei lapset Korpinkynnen ja Puuskupuhin tupapöytien välistä, kohti jakkaraa henkilökunnan pöydän edessä. Siellä istui repaleinen ja vanha, ruskea lajitteluhattu. McGarmiwa pysäytti oppilaat, ja meni nostamaan hatun. Yhtäkkiä se alkoi laulamaan: "Moni hattu on päältä kaunis, mut sille en pane painoa, vaan itseni oitis syön, joku muu jos paremmin käyttää aivoa.
Pyh sanon mustille knalleille ja korkeille silintereille, sillä Tylypahkan lajitteluhattu oon ja näytän taivaan merkit niille. Ei salata mitään minulta voi sisäänsä sun polla, siis sovita mua, niin kerron missä sun kuuluu olla.
Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos sydämmes urhoollinen on, on sinulla ritarin uskallus ja olet kumman peloton.
Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh, sinuun voi aina luottaa, ei malttisi petä ja aherrus sulle vain silkkaa iloa tuottaa.
Kenties viisas Korpinkynsi on koti sun alttiin mielen. Siellä älykkäät ja terävät oppii yhdessä taikuuden kielen.
Tai voihan olla että Luihuisesta sä löydät ystävät aidot. Ovelat velhot ei keinoja kaihda, ovat tarpeen kaikki taidot.
Siis sovita minua! Älä pelkää!
Äläkä hermoile, nipo!
Olet turvassa käsissäni (oli niitä tai ei):
mä olen miettivä pipo!"
Violet oudoksui puhuvaa hattua. McGarmiwa otti pitkän paperilistan esille.
"Sasha Andrews!" Minerva kutsui, ja nyrpeä Sasha käveli ripeästi tuolille istumaan. McGarmiwa laski lajitteluhatun päähän.
"Lu... Korpinkynsi!" Lajitteluhattu ilmoitti, ja Korpinkynsien pöydässä alkoi hurraamaan. Sasha meni juosten Korpinkynsien pöytään iloisena.
"Violet Attenborough!" McGarmiwa kutsui, ja hätkähtähdyttyään Miranda tönäisi Violetin eteen. Tämä hiljaa ja varovaisesti käveli tuolille istumaan. Sitten hän tunsi, kun lajitteluhatru laskettiin päähän.
"Hmmm. Tämä onkin vaikea. Olet aika rohkea, ehkä Rohkelikko? Vai kenties Korpinkynsi, olethan sinä viisas. Ehkä sittenkin kenties Luihuinen..." hattu pohti.
"Ei Luihuiseen!" Violet heti pani vastaan, ja nurkassa oleva pöytä huokaisi pettyneesti.
"Hmm. Ehkä sopisit parhaiten Rohkelikkoon, rohkea olet kyllä huimasti... Noh... KORPINKYNSI!"
//nonni tämmöne lyhyt tuli :D
Tarina jatkui luontevasti viime tarinasta jatkuen siitä, ettei Violet aluksi meinannut uskoa Mirandan kertomaa. Isovanhempien mysteerinomainen tapaus jäi hieman takaa-alalle, kun Mirandan ja Violeten seuraan tulivat Sasha ja Shanon. Violeten tokaisu oli jälleen hymyä hilaava ja oli myöhemmin hauskaa lukea, kuinka Sasha hieman suutahti siitä, kun ei päässyt poikaystävänsä kanssa samaan veneeseen. Myös tytön kissa, Pitkätähti, toi deja vun oloisesti muistoja ajoista, kun itse vielä luin Soturikissoja (tai no, luen edelleen, sarjan viimeisintä kirjaa :D). Hagridin puhetapa ja olemus oli myös hyvin kuvattu. Lajitteluhatun päätöksenteko tuntui haastavalta mutta tunnetustikin, lajitteluhattu kuuntelee oppilaan toiveita eikä päästänytkään Violetea Luihuiseen. Pieniä kirjoitusvirheitä löytyi, mitkä johtuivat varmasti vain väärän näppäimen painamisesta. Myös jollekin kirjoitetaan vain yhdelä k-kirjaimella. Saat tästä tarinasta 19 tupapistettä, 9 kaljuunaa ja 8 sulmua.