3. Lajittelu

Suuri Sali oli upea. Sitä koristivat ilmassa leijuvat kynttilät, tupien vaakunat ja neljä suurta tupapöytää. "Alanna, täällä ei ole kattoa", Elaine hiiskahti Alannan korvaan. Ja kun Alanna nosti katseensa opettajien pöydästä ylös, hän näki tosiaan vain pilviä. Mutta hän ei ehtinyt jäädä pohtimaan sitä, koska Scott alkoi puhua: "Kohta teidät lajitellaan tupiin. Lajittelu on tärkeä seremonia, koska tupanne tulee olemaan kuin perheenne Tylypahkassa opiskelun ajan. Nukutte, syötte ja opiskelette yhdessä tupatovereidenne kanssa. Esimerkilisyydellä ja tuntiaktiivisuudella voitte ansaita tuvallenne tupapisteitä, mutta jos rikotte sääntöjä, menetätte niitä. Lukuvuoden lopuksi eniten pisteitä kerännyt tupa voittaa himoitun tupapokaalin. Tylypahkassa on neljä tupaa, Rohkelikko, Puuskupuh, Korpinkynsi ja Luihuinen. Kun teidät on lajiteltu, menette istumaan uuden tupanne pöytään, ja jäätte seuraamaan lajittelua. Lajittelun jälkeen rehtori pitää puheen, ja sitten on lukuvuoden alkajaispidot." Alanna kuunteli Scottin jokaisen sanan tarkasti. Elaine katseli edelleen ympärillensä, ja näytti kuunnelleen vain puolella korvalla. Scott nosti jakkaran, ja vanhan, paikatun Lajitteluhatun opettajien pöydän eteen. Mutta Lajitteluhattu ei suinkaan ollut hiljaa, vaan puhkesi heti laulamaan:

"Oli aika aikainen, kun neljä suurta loitsijaa yhteen kokoontui, Puuskupuh, Rohkelikko, Luihuinen ja Korpinkynsi, ja ne päätti perustaa koulun, jossa velhot ja noidat opiskella voi. Loitsivat linnan upean, sinne hienouksia teki ja opetti muille kaiken taikuudesta ja sen saloista. Oli yksi pulma vain, kuka lajittelisi heidän itsensä mentyään? Veti Rohkelikko minut päästään Sanoi muille: Tämä on se mitä tarvitsemme! Aivot minulle antoivat he neljä, Tässä edelleen hattuna olen vielä Ja nyt kerron teille tuvista: Rohkelikko hurja halusi rohkeita, Luihuinen ovela vain puhtaita, Korpinkynsi viisas terävät ja älykkäät ja kiltti Puuskupuh kaikki ahertajat, luokseen. Vaan minne sinut laitan? Sovita minua päähän, niin saat tietää mihin sinut määrään. Mutta muista tää: Lajitteluhattu kyllä tupasi tietää" Sali raikui taputuksista. Kun ne olivat hyytyneet, Scott otti käteensä paksun pergamentin, rykäisi ja sanoi: "Felicia Abbott." Bolondipäinen, laiha tyttö käveli jakkaralle. Hän istuutui ja sai hatun päähänsä. "Korpinkynsi!" hattu kertoi. Felicia hyppelehti iloisesti Korpinkynsipöytään, joka hurrasi. Alanna näki jonkun pistävän tälle vitosen. "Erica Adams." Vaaleahiuksinen, pitkähkö ja ruskeasilmäinen kaunis tyttö käveli jakkaralle, välttäen visusti katsekontaktia kenenkään kanssa. Hän istui ja Scott asetti hatun hänen päähänsä... "Puuskupuh!" Lajitteluhattu huusi. Tyttö säpsähti ensin, mutta lähti sitten tyytyväisenä kohti villisti taputtavaa Puuskupuhpöytää. "Alex Bell" Lihaksikas poika käveli jakkaralle, haroen samalla punaruskeita hiuksia vihreiden silmiensä edestä. Istuuduttuaan hän sai hatun päähänsä. Tällä kertaa se mietti paljon kauemmin, mutta lopulta huusi: "Rohkelikko!" Rohkelikkopöytä hurrasi. Alanna huomasi Alexin näyttävän peukkuja eräälle rohkelikkopojalle, jolla oli kihara, vaaleanruskea hiuspehko ja hurmaava hymy. "Olivia Brandon." Olivia oli pitkähiuksinen ja meikattu. Alannan oli pakko myöntää, että hän oli tyylikäs. ("Hmph", Elaine tuhahti ja oikoi nopeasti oman kaapunsa ryppyjä.) "Luihuinen!" hattu huusi välittömästi, kun oli hipaissut tytön päätä. Luihuiset hurrasivat kovaan ääneen ja ottivat Olivian vastaan riehakkaasti. Kendra Brown meni Luihuiseen, Ronald Collins Rohkelikkoon ja Kevin Foster myös Luihuiseen. Lopulta Lee Martinin (Puuskupuh!") jälkeen Scott kutsui: "Alanna McHills." Elaine muodosti suullaan sanat "Onnea". Alanna hymyili ystävälleen ja lähti sitten kohti jakkaraa, joka tuntui olevan ikuisuuden päässä. Tyttö vähät välitti kuiskeesta, joka kantautui hänen korviinsa pöydistä. Lopulta ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen hän pääsi istahtamaan jakkaralle ja Scott laski hatun hänen päähänsä. Hän sulki silmänsä... "Rohkelikko!" hattu karjaisi. Alanna avasi silmänsä, ja hänen hymynsä vain leveni kävellessä kohti ilosta mylvivää rohkelikkopöytää. "Istuthan tähän? Tulethan tänne?" kuului joka suunnasta, eikä Alanna osannut päättää minne mennä. Mutta lopulta hän löysi sen pöytäpaikan, jossa oli rohkelikkoon lajiteltuja ensiluokkalaisia kuten Alex, Ronald ja Ada Ingalls, lyhyt ja iloinen tyttö, jolla oli vaalean toffeen väriset hiukset ja tummanvihreät silmät. "Onnea!" sanoivat kaikki kuin kuorossa. Alanna hymyili kaikille kolmelle. "Kiitos!" Alanna kiitti, mutta hänen kiitoksensa hukkui Korpinkynsien aplodien alle, kun Rose Hale sinne lajiteltiin. Nelikko seurasi lajittelua ja sai kerran hurratakin, kun Joshua Newton lajiteltiin rohkelikkoon. Mutta jännitys tiivistyi, kun Scott kutsui: "Elaine O'Neill." Luihuisen pöydästä alkoi kuulua heti supitusta, koskien varmasti Elainen suttaista olemusta. Elaine ei siitä välittänyt, vaan istahti rohkeasti jakkaralle ja etsi katseellaan Alannan, joka nyökkäsi pienesti. "Rohkelikko!" huusi hattu hetken jälkeen ja rohkelikot saivat taas ainetta hurrata. Elaine pyrähti juoksuun puolessa välissä pöytää ja istahti ykkösluokkalaisjoukon sekaan. "Minä pääsin! Se ajatteli ensin laittaa minut Puuskupuhiin, mutta sanoin etten halua ja sitten... Olen tässä!" Elaine selosti innokkaasti. Rohkelikot onnittelivat häntä, mutta eivät niin kovasti, kuin tunnetun McHillsin lapselle. Loppu lajittelu sujui hyvin. Kun rohkelikkoon tuli vielä Mary Rooster, oli Alanna varma, että Tylypahkassa tulisi olemaan hauskaa. Mary vaikutti alusta alkaen mukavalta, vaikka usein haroikin kuparinvärisiä hiuksia ja loi katseita Korpinkynnen pöydässä olevaan kauniiseen poikaan. "Fred Washington." kuului Scottin ääni ja keskeytti Elainen, Maryn ja Alannan vilkkaan keskustelun. Alanna ja Elaine toivoivat, että Fredin kaksoisveli George olisi tullut rohkelikkoon, mutta kun lajitteluhattu lajitteli Fredin Luihuiseen, menetti Alanna toivonsa. "George Washington." George käveli reippaasti jakkaralle ja Alanna ymmärsi hänen haluavan, että kaikki olisi nopeasti ohi. Hattu mietti kauan. Kun hattu supitti jotain hiljaa, Georgen kasvot kiristyivät ja hän kuiskasi hampaittensa välistä jotain. "Rohkelikko!" hattu lopulta huusi ja Alanna hurrasi aivan yhtä kovasti, kuin Elainellekin. "Se oli laittamassa minut Luihuiseen! Mutta en halunnut, niin se puhui Korpinkynnestä... En halunnut sinnekään, niin sitten laittoi minut tänne", George sanoi virnistäen ja istuutui Elainen toiselle puolelle. "Joo, onneksi se on ohi", Alanna myönsi ja katseli vielä, miten Johnny Williams lajiteltiin Korpinkynteen. "Saisinko huomionne", kuului yllättäen miesääni. Alanna käänsi katseensa ja näki rehtori Greengrassin nousseen seisomaan. Oppilaat hiljentyivät ja käänsivät katseensa silmälasipäiseen ja valkeapartaiseen miesrehtoriin. "Tervetuloa kaikki uudet ja tervetuloa vanhat takaisin! Tänä vuonna olemme saaneet uuden Pimeyden voimilta suojautumisen opettajan, Robert Matthewsin!" Sali raikui aplodeista. Matthews hymyili ja heilautti kättään. "Selvä, siinä taisi olla kaikki tärkeimmät. Ja eiköhän käydä käsiksi!" rehtori päätti ja sai raikuvat suosionosoitukset. Lautaset täyttyivät kaikesta hyvästä: oli salaatteja, murekkeita, perunoita, keittoja ja piiraita. "Tämä on ihanaa!" Elaine hihkaisi syödessään lihamureketta. Alanna nyökkäsi ja nosti lautaselleen lihaperunalaatikkoa. "Miten kukaan jaksaa tehdä näin paljon ruokaa?" Elaine ihmetteli, johon George vastasi: "Kotitontut. Ne ovat kuin orjia ja ne tekevät ruokaa ja siivoavat ja silleen." Elaine kohotti kulmiaan. Alanna oli kyllä kuullut kotitontuista, mutta ei ollut ikinä nähnyt sellaista. He söivät ensin pääruoan, jonka jälkeen lautaset pyyhkiytyivät tyhjiksi ja niille ilmaantui jälkiruoka: ihania piiraita, hedelmäkakkuja, vanukkaita ja paljon muuta. Alanna halusi ottaa vain lisää ja lisää, mutta kohta ei enään pystynyt, sillä muuten vatsa olisi varmasti räjähtänyt. Kun viimeisetkin muruset oli hävinnyt lautasilta ("Höh, se oli hyvää, olisin voinut syöda vielä viidennen annoksen!" Elaine lausahti) oli aika lähteä makuusaleihin. "Rohkelikon ykkösluokkalaiset tänne näin!" kuului noin 17- vuotiaan tytön ääni. Ryhmä nousi pöydästä ja lähti äänen suuntaan. "Hyvä, kaikki paikalla? Hyvä. Minä olen Amalia Bones, rohkelikon johtajatyttö. Voitte aina kysyä minulta neuvoa, jos joku mietityttää. Mutta teitä jo varmasti väsyttää, joten lähdetäänpäs oleskeluhuoneeseenne", Amalia sanoi hiukan tekopirteästi ja lähti johdattamaan joukkoja portaita ylös portaita. Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta Amalia pysähtyi ja viittoi muut lähemmäs itseään. Alanna jäi kauimmaksi, eikä nähnyt mikä heitä odotti. "Tämän takana on oleskeluhuone. Siellä saatte viettää vapaa-aikanne, tehdä läksyjä ja olla muiden rohkelikkojen kanssa. Jos ette tiedä salasanaa, ette pääse sisään. Silloin teidän pitää odottaa jotain, joka tietää salasanan, ja se vaihtuu aina välillä, muutaman kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä se on Pikajuna," Amalia kertoi ja oppilaat nyökyttelivät. "Tunnussana?" kuului naisääni. Elaine vetäisi henkeä. Se oli puhuva taulu. Alanna oli toki nähnyt sellaisia, kun velhoperheessä asui, mutta ei ollut kuvitellut, että heidän pitäisi sanoa tunnussana taululle. "Pikajuna", Amalia vastasi ja taulu heilahti sivuun, niin, että joukko pääsi sisään. Oleskeluhuone oli kotoisa, kulta-punainen ja pöytäryhmillä sisustettu. Istuimet olivat punaisia nojatuoleja, ja ne näyttivät hyvin viihtyisiltä. Siellä oli myös iso tulisija ja kahdet portaikot. "Tämä on ihana!" kuului monen suusta, varsinkin tyttöjen. Amalia nyökkäsi ja selitti: "Oikeanpuoleista portaikkoa pääsee tyttöjen ja vasemmanpuoleista poikien makuusaleihin. Makuusaleja on tytöillä ja pojilla molemmilla seitsemän ja te nukutte niissä, missä lukee Ykkösluokkalaiset." Sillä välin Alex ja George olivat yrittäneet kiivetä tyttöjen portaita ylös, mutta portaat olivat pudottaneet sinne pyrkivät pojat. Amalia nauroi ja lisäsi: "Unohdin sanoa, että tyttöjen puolen portaat on loitsittu niin, että sinne ei pääse pojat." George ja Alex katsoivat toisiinsa ja näyttivät hölmistyneiltä. Tyttöjoukko purskahti nauruun ja lähti itse samaan portaikkoon. Mutta he siitä kyllä pääsivät. Kun portaita oli kivuttu vähän matkaa, tultiin tasangolle, jolta oli pääsy seitsemään eri makuusaliin. Nelikko meni ovesta, joka oli tarkoitettu heille. "Voi, että, tämäkin on ihana!" Mary huokaisi ja istahti sille sängylle, jonka päässä oli M. R kirjain koristeltu matka-arkku. Huone oli kuin vanhanaikainen hotellihuone: Siellä oli kaikille tytöille oma pylvässänky ja yöpöytä ja yksi isompi pöytä, jolla oli mukeja ja vesikannu, sekä lattialla kaunis matto. Myötäilevää mutinaa kuului monien suusta. Alanna hyppäsi omaan sänkyynsä, ja avasi matka-arkkunsa. Hän kaivoi sieltä sulkakynän ja palan pergamenttia. Hän mietti hetken, ja kirjoitti sitten näin: Hei rakas perheeni! Tylypahkassa on mahdottoman kivaa. Ja ruokakin on mahdottoman hyvää! Minulla on jo uusi ystävä nimeltä Elaine ja hän on jästiperheestä. Myös George Washington on mukava, mutta hänen veljensä Fred ei niinkään. Tutustuin myös Maryyn, Adaan, Ronaldiin, Alexiin ja Joshuaan, hekin ovat ihan kivoja. Ja meillä on oma oleskeluhuone, minä rakastan sitä! George ja Alex yrittivät kiivetä tyttöjen portaita ylös, mutta he tipahtivat ja meitä tyttöjä nauratti. Amalia Bones on Rohkelikon johtajatyttö ja hän auttaa meitä, jos tarvitsemme apua. Scott on ihan mukava, mutta hän on aika tiukka. Ja Greengrass näyttää niin viisaalta! Odotan innolla huomisia tunteja. Voikaa hyvin, Alanna

Sitten tyttö laittoi kirjeen kuoren ja kirjoitti siihen osoitteen. Hän kutsui varpuspöllö Mistletoen luokseen ja sitoi kirjeen sen jalkaan. Mistletoe oli ostettu Viistokujalta heinäkuussa ja äiti oli halunnut, että se saisi lentää Tylypahkaan. "Mistle, vie tämä äidille, isälle ja Adalle", Alanna pyysi. Hän avasi ikkunan, josta avautui upeat maisemat ulos ja päästi pöllön matkaan. Muut nukkuivat jo, kun Alanna puki yöpaitansa päällensä ja kävi maate sänkyynsä. Hän katseli hetken ulos ikkunasta, mutta kohta nukahti.

//Tungin nyt sitten jo Mistletoen tähän jo mukaan, kun en jaksa oottaa siihen asti, että miun tarinoissa tulee joulu😉 Ja laulun keksiminen vei kyllä aikaa, vaikka se oli noin... Lyhyt xD