Rehtori nousi hetken kuluttua paikaltaan hiljentäen koko salin pelkällä katseellaan, jonka jälkeen tuo ilmoitti lajittelun alkavan. Professori Adamson nosti lajitteluhatun penkiltä ja avasi käärön, jossa oletettavasti oli lajiteltavien nimet.
“Abbey, Jonah”, professori lausui ensimmäisen nimen ja penkille istahti pienehkö poika, jolla ei ollut mitään erityisen merkittäviä ulkoisia piirteitä. Hattu mietti hetken, ennen kuin huusi kaikkien kuultaville kovaan ääneen PUUSKUPUH. Poika kipitti nopeasti uuden tupansa pöytään aplodien saattamana, kun hattu oli nostettu pois tuon päästä. Lajittelu jatkui samaan tapaan, välillä hatulla meni pidempään pohtiessaan tupaa, välillä tuo ei ehtinyt edes päähän asti ja ekaluokkalaisten joukko harveni lajittelujonossa.
“Hill, Jenny”, professori lausahti jonkin aikaa myöhemmin ja Viccy terästäytyi jälleen seuraamaan, kun hänen ystävänsä kävi istumaan. Jenny oli niitä, joille hattu ei ehtinyt kuin hipaista hiuksia, kun tuo jo huusi, että Jennystä tulisi luihuinen. Viccy taputti ystävälleen luihuisten mukana, kun tuo asteli kyseisen tuvan pöytään.
“Moreno, Emily”, kuului jonkin ajan kuluttua, eikä Viccy tajunnut, että häntä kutsuttiin lajiteltavaksi. Ei ennen kuin tunsi Emman kevyesti työntävän häntä professori Adamsonia ja lajitteluhattua kohden. Hän asteli penkin luokse syvään hengitellen ja kävi istumaan saaden hatun päähänsä.
“Kukas se siinä on. Jälleen yksi Moreno, eikö vain?”
“Kyllä, minä olen Moreno. Mutta en ole vain Moreno.”
“Vai niin, vai niin... Näen sen, mutta kuinka on, tahtooko ei-vain-Moreno Luihuiseen, kuten häneltä odotetaan?”
“En usko, että se on minulle oikea tupa, mutta jos niin tahdot, niin menen kyllä sinne.”
“Ei, enpä usko. Luihuinen ei ole sinun tupasi. Löydät kohtalosi paremmin toisaalta.”
Emily huokaisi hiljaa helpotuksesta, muttei enää vastannut hatulle mitään ennen kuin tuo huusi hänen tupansa koko salille.
“PUUSKUPUH!”
Kiitos”, hän lausui mielessään ennen kuin hattu nostettiin pois hänen päästään ja hän saattoi lähteä kohti Puuskupuhin pöytää. Salissa oli täysi hiljaisuus, yllättynyt. Ehkä jopa järkyttynyt. Ohi kulkiessaan Viccy käänsi katseensa Emmaan, joka ei vaikuttanut yhtä yllättyneeltä kuin kaikki muut. Emma näytti hänelle peukkua ja hymyili. Viccy nyökkäsi takaisin yrittäen matkansa aikana etsiä katseellaan vielä veljeään luihuisten pöydästä, ja löysikin sen. Christopherin kasvoilta kuvastui yllättyneisyys, järkytys ja... inho? Viccy käänsi katseensa nopeasti pois ja kävi istumaan vapaalle paikalle.
Viccyn jälkeen lajitteluhatun alle päätyi tämän vuoden toinen lajiteltava Moreno, Lilliana. Tuo sentään onnistui pitämään suvun mainetta yllä päätymällä Luihuiseen ja kävikin luihuisten pöytään istumaan Jennyn viereen. Nuo alkoivat saman tien supattamaan keskenään välillä Viccyyn vilkuillen. Ja Viccy saattoi aika hyvin arvata mikä noiden puheenaiheena oli.
“Wallance, Emma”, professori Adamson lausui viimeisen nimen, kun oppilasmassa oli muuttunut yhdeksi ainoaksi ihmiseksi koko salin edessä. Emma katsoi Viccyä ja Viccy hymyili rohkaisevasti tuolle. Emma asettui penkille istumaan ja tuon silmät katosivat hatun alle. Viccy odotti hatun tuomiota yhtä jännittyneenä kuin oli odottanut omaansakin. Tosin tällä kertaa hän ei voinut edes käydä keskustelua hatun kanssa samaan aikaan.
“ROHKELIKKO!” hattu huusi lopulta useamman minuutin kuluttua ja Viccy kohtasi ystävänsä järkyttyneen katseen, kun hattu nostettiin pois tuon päästä. Viccy hymyili tuolle jälleen rohkaisevasti. Hymyä, joka kertoi, ettei tuon tupa estäisi ystävyyttä heidän välillään. Rohkelikot taputtivat Emman kävellessä noiden pöytää kohden. Ja Jenny nousi omasta pöydästään huutamaan ilkeitä sanoja, joita ei todellakaan tulisi omalle ystävälleen huudella. Opettajat hiljensivät tuon nopeasti ja Jenny onnistui saamaan ensimmäiset jälki-istuntonsa jo ennen kuin koulu ehti kunnolla alkaakaan. Suorastaan täydellinen koulunaloitus.
Tähänkin tarinaan kitkeytyi hyvin se, miten paineen alaisena Viccy on ystäviensä ja perheensä takia. Jopa lajitteluhattu yritti arvailla, että hän joutuisi Luihuiseen. Toisin kävikin ja se tuntui olevan paras päätös Viccylle! Ystävien ja veljen järkyttyneet ilmeet ja supattelu tuntui ikävältä, eihän Viccy itse voinut päättää tupaansa. Oli rohkeaa myös häneltä tunnustaa itselleen, ettei hän sopisi Luihuiseen. Emman kannustava persoona tuntui lämmittävältä ja uskon siihen, että tytöt pitävät suhteensa edelleen yllä, vaikka eri tuvassa olevatkin. Jennyn ilkeily salissa ei todellakaan tuntenut oikealta ja muutenkin väärältä, mutta onneksi opettajat hillitsivät hänet nopeasti. Jännittävää päästä seuraamaan, miten tämä tarina jatkuu. Saat tästä tarinasta 11 tupapistettä, 5 kaljuunaa, 1 sirpin ja 7 sulmua!