*Nainen itki makuuhuoneessaan. Hän oli niin vihainen, niin surullinen, entisestä miehestään. "En voi tajuta, miten hän häissämme sanoi, että on loppuelämänsä uskollinen vain minulle", hän sanoi ajatuksensa ääneen. Tyyny oli märkä kyynelistä. Nainen otti entisen kumppaninsa tyynyn itselleen, ja laittoi märän omansa tilalle. Nainen mätkäytti päänsä pehmeälle tyynylle. "Voih, voisinpa saada ajankääntäjällä palata menneisyyteen", nainen haaveili.
"Okei, kohta meitä kaivataan takaisin. Äiti ja veli odottavat minua tuolla", Violet huomautti Mirandalle ja osoitti heitä Hienoja huispausvarusteita-liikkeen edessä. He tuijottivat tylsistyneesti tyttöjä. "Tule jo!" Anthony huusi. "Moikka Miranda", Violet hyvästeli. "Moikka!" tämä hyvästeli takaisin pirteästi, ja kärryn kera Violet juoksi perheensä luo. "Katsokaa mitä ostin!" Violet vaati innoissaan ja otti Tiramisun esille, rapsuttaen tätä leuan alta. "Plöh, tuollainen tylsä katti vain. Minulla on parempi, pöllö", Anthony kertoi ylpeästi ja esitteli isoa, valkoista urospöllöä, "Sen nimi on Hawkes." Hawkes pörhisti sulkiaan ja räpsäytti isoja siipiään kuin venytelläkseen. "Noh, onhan pöllötkin ihania, mutta Tiramisu on silti ylitse muiden." Violet napautti ilkikurisesti.
*lähdetäänpä nyt hieman ajankääntäjämatkalle ettei tarvitse nyt liikaa odottaa Tylypahkaan menoa :-D*
Koitti syyskuun ensimmäinen päivä. Violet, sekä Anthony seisoivat kärryineen laitureiden yhdeksän ja kymmenen välissä. Tylypahkan pikajuna lähtisi puolen tunnin päästä. Tiramisu mourusi noidankattilassa, vaatien päästä pois. Violet kohotti kärryjen päällä olevaa lakanaa ja hyssytteli kissaansa. "Mitäs te kärryissänne salaatte?" joku järjestelmänvalvoja tuli kysymään epäillen, "Ehkä teidänkin pitäisi mennä tarkastukseen." Mies tuijotti epäilevänä lasten vanhempia, ja käski tulemaan hänen peräänsä. "Voi..." Cassandra kirosi, mutta kuitenkin viittoi Violetille ja Anthonylle, että pitää mennä mukaan.
Järjestelmänvalvoja vei kolmikon pieneen huoneeseen. Siellä haisi ummehtuneelle, ja sotkua oli kaikkialla. Papereita ja leimoja oli siellä sun täällä. Keskellä huonetta oli pöytä, jossa oli toisella puolella kuppi kahvia ja tietokone. Toisella ei ollut mitään. Mies meni istumaan tietokoneensa äärelle. "Nimenne?" tämä kysyi suorasti ja kuivasti, ruskeat silmät kiinnittyneinä tietokoneen ruutuun sormien näpytellessä näppäimistöä. "Cassandra, Anthony ja Violet Attenborough", äiti kertoi hiukan hermostuneena. "Entä lapset?" valvoja jatkoi. "Edelleen Anthony ja Violet!" Cassandra rykäisi suuttuen. "Hei, rauhoittukaa hyvä rouva. Haluaisitteko kupin kahvia?" mies kysyi, viittoen hyllyllä kököttävään kahvikoneeseen sekä poropussiin ja kertakäyttömukeihin sen vieressä. "En minä halua sellaista roskaa!" Cassandra karjaisi. "Äiti on vähän hermostuneella päällä", Violet kuiskasi veljelleen. "Noh, meillähän on kohta kiire sinne junaan", Anthony kuiskasi takaisin. Molemmat sisarukset eivät kääntäneet katsettaan järjestelmänvalvojasta mihinkään. "Selvä. Noh. Tutkitaanpa teidän lastianne." mies totesi, nousi pöudästä ja meni Violetin ja Anthonyn kärryjen luo. Tämä otti Violetin kärrystä lakanan pois. "Kattila? Mitä näissä pusseissa on?" mies ihmetteli ja avasi pussin, missä oli rotan häntiä. Avattuaan sen tämä kiljaisi järkytyksestä, ja kiljui: "MIKSI IHMEESSÄ TÄÄLLÄ ON KASTEMATOJA?!" Valvoja pelon sokaisemana potkaisi noidankattilaa, missä Tiramisu oli, ja naaras pääsi noin vapaaksi. Tämä alkoi sähisemään miehelle. "Unhoituta!" lasten äiti loitsi kyllästyneenä järjestelmänvalvojaan. Sitten hän laittoi sauvan takaisin piiloon taskuunsa. Mies havahtui hämmästyneenä. "Miksi te olette täällä? Tämähän on yksityinen tila!" valvoja hämmästeli. "Kutsuit meidät. Noh, nyt meidän on parasta lähteä", Cassandra kertoi hymyillen, ja hätisteli lapsensa pois huoneesta.
"Meillä on kiire, juna lähtee viiden minuutin päästä!" Anthony valitti, "Juuri kin halusin vielä esitellä uutta luutaani!" "Voi ei! Tiramisu jäi huoneeseen!" Violet muisti kauhuissaan ja juoksi takaisin, jättäen kärrynsä ja perheensä. "Violet!" äiti kutsui huolestuneena, mutta turhaan.
Violet meni huoneen ikkunan luo. Järjestelmänvalvoja oli lähtenyt, ja hän oli jättänyt oven auki. Violet meni sutjakkaasti sisälle. "Tiramisuu!" Violet huuteli. "Mjau!" kuului ylhäältä, ja Violet katsoi ylös. Tiramisu oli kavunnut kahvihyllylle. "Tiramisu, alas!" Violet käski hädissään, mutta kissa vain puski lämmintä kahvikonetta. Ei aikaakaan, kun se oli lattialla, ja kahvit oli lentänyt arvopapereille. Lasiset osat olivat menneet sirpaleiksi, sekä koneeseen oli takertunut paljon Tiramisun karvatukkoja. "Tiramisu! Heti alas!" Violet sähähti. Tiramisu hyppäsi laiskasti lattialle, ja Violet otti kissansa äkkiä syliin. "Lähdetään, ennen kuin se mies tulee takaisin."
Violet juoksi perheensä luo. Hän vilkaisi matkallaan kelloa, joka näytti, että juna lähtisi minuutin päästä. Tyttö näki tiiliseinän edustalla äitinsä vilkuilemessa kelloa hermostuneena, sekä Anthonyn antamassa nameja tunturipöllölleen. Violet laski kissansa noidankattilaan, otti kärryn mukaansa ja meni ilmoittamatta laitureiden yhdeksän ja kymmenen välisestä tiiliseinästä läpi. Hätkähdyttyään, Violetin äiti ja veli olivat myös tulleet tiiliseinädtä läpi. "Olisit edes katsonut ettei jästejä ollut näkemässä..." äiti torui, mutta hänet keskeytti höyryveturin "huutaessa" (en muista enää miten sitä kutsuttiin, XD). Violet ja Anthony kiirehtivät junaan. "Näkemiin äiti!" he huusivat mennessään.
Juna puksutti eteenpäin rauhallisesti. Violet käveli junan käytävällä. Pian hänen näkökenttäänsä ilmestyi koppi, missä istuskeli Miranda.
"Voiko tulla?" Violet kysyi raottaessaan ovea.
"No tietty! Luulin jo että et tulisi!" Miranda naurahti.
"Tuli vähän mutkia matkaan", Violet selitti rennosti heittäen tavaransa matkatavaratelineeseen. Istuuduttuaan tämä päästi kissansa lattialle.
"Kannattaa varmaan laittaa Bartiholemeow piiloon." Violet kehotti hymyillen.
"Bartholomew", Miranda korjasi naurahtaen, "Ja on jo, vanhassa suklaasammakkorasissa. Sitten kun kärrynoita tulee, ostan sille pari suklaasammakkokaveria."
"Mitä se suklaasammakko on?" Violet tiedusteli kiinnostuneena. Tämä kuuli veljensä valittaneen siitä että tämän suklaasammakot oli aina hävinneet. Joskus ne löydettiin sitten Anthonyn ikkunan alla olevasta ruusupuskasta. Tosiaan vanhoja ja piikkien peitossa, eli syömäkelvottomina.
"Sammakoita, joita voi syödä. Suklaata", Miranda selitti, ällistyneen näköisenä siitä, että Violet ei niistä tiennyt. Samassa, vanha noita karkkikärryjen kanssa tuli ovelle.
"Mitä saisi olla lapsukaiset?" tämä kysyi hymyillen.
"Kymmenen suklaasammakkoa, Bertie Bottin joka maun rakeet, pippuripiruja." Miranda tilasi innoissaan, ja oli jo kurkottelemassa kärryissä oleviin makeisiin.
"Äläpäs nyt hätäile. Entäs neiti Attenborough?" noita kysyi.
"Alkaa kyllä pikkuhiljaa ärsyttämään kun kaikki tuntee ihmeellisesti minut", Violet mutisi, "Olenko muka joku seuraava Harry Potter?"
"Ei. Etkö tiedä?" Miranda kysyi huolestuneena. Violet pudisti päätään - kärrynoita oli myös jatkanut matkojaan.
"Violet. Isovanhempasi olivat kuuluisia kuolonsyöjiä Gregory Attenborough ja Fiona Attenborough. Etkö tiennyt kuolonsyöjistä MITÄÄN?"
//hihii. Ja noi alkupikkutarinamenneisyyspätkä ovat vaan pientä menneisyystarinaa :) ehkä joskus tulee esille sitten Violetilla :D
Tarinoiden alussa olevat menneisyyspätkät ovat hyvä lisäys, joiden todellista tarkoitusta jää kutkuttavasti mietityttämään. Tarina eteni hyvin sulavasti eteenpäin ja järjestelmävalvojan kanssa käyty kohtaus oli hauska, se sai jopa hymyn huulille. Tiramisun kaatama kahvikone oli myös hauska lisäys ja näiden huvittavien hetkien jälkeen tarina loppui hyvin Mirandan kysymykseen, että eikö Violet tiennyt, että hänen isovanhempansa olivat kuolonsyöjiä ja siitä Violet tunnettiin tai tiedettiin. Se herätti taas erilaisia kysymyksiä ja ajatuksia, myös Mirandasta, sillä hän tiesi asiasta mutta ei silti tuntunut kohtelevan Violetea huonosti tai epäluuloisesti isovanhempiensa takia. Luen jännittyneenä seuraavan tarinan! Saat tästä tarinasta 18 tupapistettä, 8 kaljuunaa sekä 9 sirppiä.