Huispaus luku 2.

"Luihuisen huispaajat telttaan. Valmistautukaa siirrymme torniin kolmenkymmenen minuutin kuluttua. Haluan huomauttaa ettei teillä ole enää lupaa poistua teltasta ja siitä voi aiheutua joukkueelle rangaistus", Henrik kutsui joukkuelaiset telan oven suulta. Teimme syvävenyttelyjä Deminin ja Alisonin kanssa, sekä kaksoset ottivat vireystila harjoitteita. Oliver teki punnerruksia ja syväkyykky hyppyjä joukkueemme teltan vieressä. Ulkoa kuului pieni napsahdus ja teltan oviaukko sulkeentui juuri Oliverin takaa, kellertävän usvan saattelemana.

"Mitä, voiko siitä saada rangaistuksen että poistuu teltasta? Miksi?" kuiskasin Deminille.

"Tottakai siitä voi saada rangaistuksen. Emmehän saa tavata edes omaa opettajaamme", Oliver tokaisi virne kasvoillaan.

"No sehän tästä vielä puuttuisi tuomitsevan kannustava uhkailupuhe", tokaisin nasevasti, mutta pelkkä ajatus sai minut voimaan pahoin ja puistattamaan.

Letitin vielä Alissonin oranssit hiukset, Will letitti Demin hiukset ja Wenix samaan aikaan minun hiukset. Kiinnitimme suojukset ja autoimme toisiamme saamaan suojat riittävän kireälle. Oliver kiskoi minun suojat superkireälle ja totesi mitä kireämpi sen parempi suoja ja Demin vielä tarkisti miehen työn tuloksen. Muutama kyykky ja käsien koukistus, niin suojat asettuivat paremmin. Uudet käsisuojat tuntuivat hyvälle nyt muutaman sisäänajolennon jälkeen.

Lentokaavut suoriksi ja Henrik tarkasti joukkueensa yleisilmeen. Tyttöjen siistit lettikampaukset eivät saaneet törröttää. Myös Henrikillä oli pienet ranskanletit sivuilla ja Oliverin tuuhea tukka oli vedetty vahalla tiukasti päähän kiinni ja mini ponnarille. Kaksosilla oli vihreät pääpannat suojalasien alla. Järjestäydyimme jo teltan ovelle ja kaikki tuntui jännittyneeltä. Itse aloin jo rentoutua olinhan ollut jo hermona noin 20h, joten jo oli aikakin.

"Muistakaa keitä te olette", Henrik sanoi tasaisella mutta käskevällä äänellä.

"Luihuinen, Luihuinen, Luihuinen", toistimme yhteen ääneen voimistaen ja kolmannen kerran jälkeen nostimme luudat ylös ja jokainen kosketti vuorollaan toistensa luudanvarsia omiensa varsilla. Se muistutti lähinnä Dolia-mummon syntymäpäivän lasien kilistelyä. Mutta siitä oli muodostunut perinne joukkueelle harjoituksista.

Teltan verhot siirtyivät syrjään ja edessämme ei auennutkaan näkymä valoisalle kentälle, vaan areenaan ja teltan välissä oli nyt kaareva tunneli, missä Wenix mahtui juuri kulkea suorassa. Sekin on varmaan jotain typeriä sääntöjä. Oli kummallista ei kuulunut yhtään yleisön äännähdystä, kun kipusimme puiseen torniin sen kiemurtelevat portaat. Lentoonlähtöalustalla Henrik loi kaikkiin kannustavan katseen ja kysyi, olemmeko valmiita, mutta hiljaisella äänellä toistimme kolminkertaisen tupamme ylistyksen lähes kuiskaten ja kosketimme rintojemme päällä olevan käärmeen päätä etusormen ja keskisormen päillämme. Nousimme yhtä aikaa luutien selkään ja saatuani asennon kuntoon nostin katseen eteenpäin. Ovet lehahtaisi hetkenä minä hyvänsä auki ja silloin se alkaisi. Enää en miettinyt millä tavoin mokaan itseni tai pilaan joukkueen mahdollisuuden vaan keskityin hengittämään. "Kyllä minä pystyn tähän", huokaisin hiiren hiljaa.

Ensimmäinen areenalta kuuluva ääni oli kuuluttajan ääni, se oli jotenkin tutun kuuloinen, mutten ollut varma kuka on kuuluttajana. Puuskupuhit kutsuttiin areenalle ja sitten kuului "Hyvät katsojat valmistautukaa ottamaan vastaan Luihuisen joukkue. Tässä he ovat kapteeni Henrik Wheeler ja Luihuiset", äänen voimakkuus kasvoi ja ovet lennähti auki. Kaikki ponkaisi ilmaan ja reippaasti ulos. Kiisimme ympäri areenan ja melu oli valtava en kuullut edes kuulutuksia, koska ilmavirta ja melu olivat niin kovat. Henrik johdatti meitä V-muodostelmassa ympäri areenan ja laskeuduimme Huiskeen luo siistiin riviin Henrikin taakse. Kapteenit kättelivät toisensa sekä tuomarin, jonka jälkeen kaikki asettuivat paikoilleen. Minä siirryin taaemmaksi ja Henrik siirtyi maalivanteiden luo. Jahtaajat olivat valmiina sieppaamaan kaatoa ja kaikki leijuivat paikoillaan, lyöjät puristivat jo mailojaan tiukasti.

Pelin käynnistyttyä oli jälleen korvia vihlova meteli, mutta nopeasti sain juonesta kiinni ja ymmärsin sulkea melun pois. Keskityin väistelemään kaatoja ja muita pelaajia. Tehtäväni on pyöriä tehokkaasti ympäri kentän ja etsiä kultasieppi, mutta se ei vielä ole näyttäytynyt kentällä. Pidin myös kokoajan silmällä Naomia siltä varalta että tuo saa siepin tähtäimeen. Naomi osallistui aika aktiivisesti maalien tekoon ja hyökkäyksiin, mutta itse pysyttelin korkeammalla Henrikin käskystä. Yhden kaadon potkaisin puuskupuhin päähän ja Alisson sai siitä hyvän kopin ja heitti keskimmäisestä renkaasta sisään. Molemmat joukkueet tekivät hyvin töitä, en kiellä sitä, mutta silti tuntui että meidän tekeminen oli organisoitua ja säntillistä, jokainen tiesi nopeasti paikkansa.

Väistin jälleen ikävää ryhmyä, jotka tuntuivat kiusaavan lähes kaikkia katsomon rajojen ulkopuolella olevaa. Jostain syystä en eivät koskeneet katsomoihin ollenkaan, mutta olin kyllä nähnyt isoissa peleissä ryhmyn vammauttaneen myös katsojia. En siis luottanut noihin tunteettomiin metallikuuliin alkuunkaan.

Väistettyäni täpärästi kolmannen ryhmyn, jonka Aaron oli minua kohti lyönyt tahallaan tai tahattomasti kaarsin Henrikin maalirenkaiden takaa etsimään sieppiä ja karkottaakseni ryhmyn.

"Kestä vain he testaavat sinua, mutta kaksosilla on jo juonet mielessä", Henrik huikkasi minulle. Kaato oli jälleen meidän hallussa, mutta vahva ja isokokoinen Tobias riisti sen Deminiltä melkein pudottaen tämän luudalta, niin vihelsi Huiske virheen.

"Epärehellisestä pelistä Luihuiselle vapaaheitto", kuuluttajan ääni riemuitsi. Ensimmäistä kertaa nostin katseeni kuuluttajan aitiota kohti ja siellähän kiikkui Luihuisen koulukaavussa Noan isoveli Kim Wind. Eli hänet on mahdollisesti valittu koko kauden kuuluttajaksi. No ainankin hän on reipasääninen ja kannustava. Jaksaa "iloita" myös Puuskupuh maaleista.

"Demin huilaa, Alisson sinä heität", Henrik kajautti päädystä käskyn. Demin siirtyi heti loitommas ja tyttö loi ilkikurisen virneen minulle. Voi ei he alkavat menettää hermonsa vastustajan temppuihin, mutta toivottavasti noudattavat Henrikin ohjetta siististä pelaamisesta. Tiedän heidän kuitenkin osaavan yhtä jos toistakin.

Sain ensimmäisen vilauksen siepistä auringon säteiden kimmottua silmiini sen kultaisesta pinnasta. Naomi ei huomannut sitä, joten aloin varovasti kierrellä ja kaarrella sieppiä päin. Näin pistetilanteen olevan meidän eduksi, eli ottelu voitaisiin päättää jo, jos vain saan siepin kiinni.

Ihmeen pitkään onnistuin hissukseni seuraamaan sieppiä, ennenkuin kukaan huomasi että näen sen. Puuskupuhin katsojat huomasivat sen ja huusivat Naomia. Nostin heti nopeutta ja sukelsin jyrkästi alas. Sieppi oli täydessä vauhdissa matkalla kohti maata ja se teki jyrkän kurvin oikealle juuri ennen maata ja syöksyi katsomorakenteisiin. Pujottelin ylös tornia pimeässä ja yritin hahmottaa, missä sieppi on. Pienenä ja ketteränä lentäjänä se oli minulle helpompaa. Mahduin näppärästi täydessäkin vauhdissa opettajien katsomon portaista tasanteelle ja siepin perään. Naomi kolisteli perässäni ja Lipetit kirosi jotain voimakkaan kolahduksen jälkeen, mutten nähnyt onko Naomi yhä luudallaan.

Saavutin sieppiä, kun luutani perään osui jotain painavaa. Menetin luudan hallinnan noin 20 metrin korkeudessa ja olin varma että syöksyn maahan. Yritin hahmottaa, mikä minun osui ja nostaa korkeutta, kun näin ryhmyn. Tein äkkipyörähdyksen huonossa tasapainossa ja näin mustan kaavun lepattavan kohti maata. Syöksyin horjuen maata päin ja yrtin hallita luutaa. En nähnyt kuka putoaja on, mutten halua hänen loukkaantuvan tai kuolevan syöksyn seurauksena. En vain ollut varma ehdinkö ja pystynkö siihen.