Silver lähetti Heatherin matkaan mukanaan kirje rehtorille. Tytön takaata kuului kuiskuttelua ja hän kääntyi katsomaan Benedictiä ja Belindaa.
”Mitä te kuiskuttelette?” Silver kysyi.
”Me ei sanottu mitään”, Benedict sanoi ja ilmestään päätellen kuuli hänkin kuiskaukset. Yläkerran lattia narahti, vaikkei talossa ollut ketään muuta. Belinda raapi käsiään, kuten hän aina teki ollessaan peloissaan. Ovi avautui, mutta sille sentään löytyi luonnollinen syy. Guinevere juoksi sisälle kädet kasvojen peitossa. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja kädet ja jalat naarmuilla.
”Jokin musta hahmo seurasi minua. Sillä ei ollut kasvoja ja se sanoi jotain kostosta”, Guinevere sanoi ja purskahti lohduttomaan nyyhkytykseen. Guinevere ei ollut vielä koskaan itkenyt Silverin nähden, joten Silver kietoi kätensä Guineveren ympärille. Sisko oli juuri nähnyt jotain hirveää ja tuntui saaneensa jännityksestä tarpeeksi yhdelle elämälle. Belinda ja Benedict katsoivat hiljaa vierestä ja Silver näki silmäkulmastaan Belindankin ruvenneen itkemään.
Ovelta kuului taas ääntä ja Alanna tuli mukanaan huolestunut isä. Alannan hiukset olivat märät, vaikka ulkona ei satanut. Isä kuivatti nopeasti Alannan hiukset ja kääntyi meihin päin.
”Guinevere, mitä on tapahtunut? Ja Belinda mitä hiuksillesi on käynyt?” isä kysyi ja laski työlaukkunsa lattialle. Silver katsoi Belindan hiuksia, jotka olivat muuttuneet sinertäviksi. Belinda pelästyi niitä katsoessaan peiliin ja näytti melkein yhtä surkealta kuin Guinevere.
”Guinevere, kerro isälle mitä näit”, Silver kuiskasi niin kuuluvasti, ettei Guinevere voinut esittää kuuroa, kuten hän joskus teki.
”Olin etsimässä sitä kadonnutta medaljonkia, kun kuulin takaatani askeileita ja käännyin totta kai katsomaan. Sitten siinä oli joku musta ja sillä ei ollut kasvoja...” Guineveren ääni sortui. ”Juoksin kotiin niin nopeasti kuin pystyin.” Silver katseli isää, jonka kasvot olivat kalvenneet ja häntä olisi voinut luulla kuolleeksi. Syntyi syvä hiljaisuus, jonka keskeytti lopulta Elowynen tulo mukanaan May-isoäiti, Eric-isoisä, Axel ja Chelsea, Una-täti, Jack, Isaac ja Carl sekä Matthew-eno.
”Kutsuin kaikki, jotka löysin”, Elowyn sanoi ja istuutui olohuoneen nojatuoliin väsähtäneenä. ”Gwendolyn on tällä hetkellä Ranskassa ja Oscar ja April Dubaissa.” Oscar ja April olivat 5-vuotiaat kaksoset, joiden kanssa ei saanut hetkeäkään omaa rauhaa ja Gwendolyn touhottava täti isän puolelta ja hän puhui ärsyttävällä aksentilla.
”M-mitä on tapahtunut?” isoisä kysyi. Hänellä oli uskomattoman huono muisti tätä nykyä ja koko suku ihmetteli miten hän yhä pystyi muistamaan oman nimensä, mutta toisaalta isoisän ikä lähenteli jo 105-vuotta. Äiti tuli vielä ulko-ovesta ja melkein heti sen jälkeen Laverna sylissään Alfie, joka näytti tietävät tapahtumista melkein yhtä paljon kuin Silver ja isoisä.
”Medaljonki on siis kadonnut ja joku pelästytti Guineveren metsässä”, isä sanoi eikä Silver ollut koskaan nähnyt häntä niin ahdistuneen oloisena.
”Isä...” Alfie sanoi. Alfie ei ollut koskaan ennen sanonut sanaakaan, jokeltanut vain. Laverna hymyili Alfielle ja Alfie hymyili takaisin. Nyt oli kuitenkin väärä hetki ensimmäiselle sanalle.
”Mikä se madaljonki on ja miksi se on niin tärkeä?” Silver kysyi kaikkia vaivanneen kysymyksen.
”Se on sukukalleus, sen sisällä on säilytetty jo vuosisatoja Wintergreenin pyhintä salaisuutta”, isä kertoi. Silverin päässä surisi kysymyksiä kuin ampiaisia. Mikä salaisuus?
”Entä kuka hyökkäsi Guineveren kimppuun?” Alanna kysyi samalla, kun pyöritteli hiuksiaan.
”Sama henkilö, joka sieppasi Edwinan”, äiti sanoi kauhun kankeana. ”Se on kai valinnut hänet seuraavaksi uhrikseen.”
Kirjoitettu 1.5.2020
Celeste
Siis ihan pakko myöntää, että tuli ihan kylmät väreet tarinan loppupuolella. Kuvailu oli juuri sellaista kauhua aiheuttavaa. Sivussa joidenkin sukulaisten kuvailu ei tuntunut yhtään väkinäiseltä tai turhalta, vaan ne sopivat hyvin tarinan kuvailuun. Tarina tosiaan jäi hyvin jännittävään kohtaan ja jännittyneenä odotan seuraavaa tarinaa. Saat tästä tarinasta 5 tupapistettä, 6 kaljuunaa ja 3 sirppiä.