Tää on aika lyhyt tarina, mutta halusin pätkäistä sen tuohon jännittävään kohtaan :D //
Herään, ja muistan saman tien, että tämä päivä ei ole mikään tavallinen. Kirjeestä on kulunut melkein kuukausi. Lähdemme tänään Viistokujalle! Ja kohta pääsen Tylypahkaan!
Hyppään sängystä ja puen lähimmät vaatteet päälleni. Peter ilmestyy ovelle paahtoleipä kädessään, ja hänen aikomuksensa on varmaan kommentoida lukemistani jollakin tavalla negatiivisesti.
Mutta sitten Peter huomaa, että vedän paraikaa tummansinisiä farkkuja jalkaan, enkä lue jotain ällöttävää kirjaa. Satun näkemään hämmästyneen ilmeen hänen kasvoillaan, ennen kuin hän katoaa portaikkoon.
Pian katoan minäkin. Kipitän portaat alas, ja katson keittiöön. Tyhjä.
- Etsitkö äitiä? kuulen Peterin äänen takaani. Hänellä on yhä se sama paahtoleipä kädessään. Tai ei ole enää, sillä nyt se on suussa.
- Joo, missä hän on? minä kysyn.
Peter pureskelee ja nielaisee leivän lopun samalla, kun osoittaa kädellään olohuoneen ovea.
Avaan oven, ja ensiksi nään seinän. Tai oikeammin sen, mikä sitä peittää. Kirjahyllyn. En olekaan ennen tullut ajatelleeksi, kuinka paljon kirjoja meillä on. Toisaalta, äiti oli kouluaikoinaan Korpinkynsi, ja Korpinkynnen piirteet - erityisesti tieto, mutta myös sen jano - näkyvät hänessä vahvana. Ja sitten olen minä. Perheemme toinen lukutoukka. Ei varmaan olekaan niin ihmeellistä, että kirjahyllymme täyttää koko seinän.
- Huhuu Kate! Maa kutsuu! Kuuluuko? kuulen vierestäni äidin kysyvän äänen. - Oliko sinulla asiaa?
- Joo. Itseasiassa… aloitan lauseen, mutta lopetan sen saman tien, ja vaihdan toiseen: - Mitä teet Historian taikakaudet-kirjalla? Tuijotan Bathilda Bagshot-nimisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa, joka lojuu lasisella sohvapöydällämme.
- Niin… Minun pitikin kertoa siitä sinulle tänään, äiti sanoo. - Se on sinulle. Kouluun.
- Ahaa, vastaan, koska en heti keksi muutakaan sanottavaa. - Eikö meidän pitänytkään käydä tänään ostamassa se, ja muut Tylypahkan tarvikkeet?
- Niin pitikin. Mutta eilen kun olin juuri päässyt töistä, ja Teresa aloitti ne, niin päätin ostaa koulukirjat sinulle, vastaa äiti.
Pääni lyö tyhjää, mutta jostain kumman syystä ensimmäinen ajatus, joka pälkähtää päähäni, - ja jonka sanon myös ääneen - on tämä: - Sinulla ei ollut tarvikelistaa mukana, koska se oli minun pöydälläni koko eilisen, joten miten tiesit tarvittavat kirjat?
- Kate, äiti sanoo, yrittäen kuulostaa vakavalta, mutta onnistuu surkeasti. Hänen äänensä on huvittunut, ja sen huomaa. - Olen työskennellyt Säilä & imupaperissa kohta kymmenen vuotta. Ja jokaisena vuonna olen auttanut montaa ensiluokkaista, ja heidän vanhempiaan löytämään oikeat kirjat. Osaan sen listan unissanikin.
Äidin puheen aikana olen saanut selkeyttä ajatuksiini, ja mietin: Jos äiti hommasi koulutarvikkeeni, niin entäs se Viistokujanreissu, jota olen odottanut koko kuukauden. Eikö sitä tulekaan?!
Kyyneleet kihoavat silmiini, ja sanon: - Enkös minä nyt pääsekään Viistokujalle?
Otsikko oli hyvin osuva tarinaan!
Tarina oli alussa hyvin tavanomainen ─ Kate pukeutui ja valmistautui lähtöön Viistokujalle.
Kuvailusi on erilaista ja koukuttavaa, kun tarinaan on hyvin sisälletty myös Katen ajatuksia ja välikommentteja.
Tunnelma jännittyi mahtavasti kun Kate hieman epäröi, että miksi äiti tiesikään hänen tarvikelistansa sisällön ilman, että äiti edes otti listaa mukaansa. Se kuitenkin selkeytyi kun muistutettiin, että äitihän oli töissä Säilässä ja imupaperissa.
Katen pettymystä mahdollisen reissun peruumiseen oli hyvä! Sitä ei kerrottu suoraan, vaan sitä kuvattiin hieman epätoivoisellakin ajatuksella (Eikö sitä tulekaan?!) ja kyyneleiden kihoamisella silmiin. Mahtavaa!
Parannusehdotuksia:
Joistakin sanoista puuttui omistusliite, kuten vaatteeni, jalkaani, suussaan.
Lähimmät vaatteet olisi oikeinkirjoitettuna lähimpänä olevat vaatteet. Lähimmät- sana voi antaa erilaisia merkityksiä sanalle vaatteet.
Saat tästä tarinasta 7 tupapistettä, 3 kaljuunaa, 9 sirppiä ja 3 sulmua!