Viccy istui lattialla ruokkien Ayaa, pientä kissanpentua, jonka oli pelastanut naapurin poikien kiusaamiselta viikkoa aikaisemmin. Tytön ansiosta pentu oli selvinnyt vähin vammoin, mutta tuon emoa tyttö ei ollut onnistunut löytämään, joten oli tuo päätynyt tänne. Viccyn huoneeseen, jota välillä ärsyyntyneeseen sävyyn jopa eläinsairaalaksikin kutsuttiin. Ayan lisäksi sielä sillä hetkellä majaili kanivanhus Random, jonka omistajat olivat meinanneet lopettaa ihan vain koska tuo ei ollut toivotun kaltainen siisti ja hiljainen lemmikki, rottasisarukset Wimma ja Poppy sekä Pixie-sorsa, jonka Viccy oli tuonut sisään siipirikon tähden ja joka voisi palata luontoon muutamassa päivässä.
Tyttö kuuli, kuinka oveen kopautettiin kevyesti kahteen kertaan. Hän laski Ayan takaisin lämpöisään laatikkoon ja nousi seisomaan siistien hameenhelmaansa ennen kuin kehotti koputtajaa käymään sisään. Hänen pieneksi yllätyksekseen ovella olikin äiti, eikä Ada kuten hän oli olettanut. Äitinsä kehotuksesta Viccy kävi istumaan sänkynsä laidalle saaden vanhemman naisen vierelleen. Hän tunsi äitinsä katseen itsessään, vaikkei tuota katsetta kohdannutkaan. Hetken heidän siinä hiljaisuudessa istuttuaan äiti kohotti kättään sipaisten hiukset Viccyn kasvoilta tuon korvan taakse. Ja lopulta tyttö kohotti katseensa ja varovaisesti käänsi sen äitinsä puoleen.
“Sinusta on kasvanut niin kaunis.”
Viccy vastasi kohteliaalla hymyllä, vaikka todellisuudessa hänen olisi tehnyt mieli pyöräyttää silmiään.
“Tosiaan”, äiti lausahti ja silitteli tyttärensä hiuksia kasvoillaan ilme, joka kertoi naisen kadonneen jälleen jonnekin kauaksi oman päänsä sisälle.
“Olet perinyt suvultamme paljon enemmän kuin uskotkaan”, äiti lausui vielä kovin etäiseen sävyyn, ennen kuin silmiään räpytellen palasi takaisin meneillään olevaan hetkeen. Äiti jutusteli tyttärensä kanssa vielä hetken: Kertoi, että Viccy saisi käydä Adan kanssa seuraavalla viikolla Viistokujalla hankkimassa Tylypahkaan vaadittavat tavarat. Eihän nyt Morenolla voisi mitään toisen vanhaa voisi olla, vaikka suurin osa kirjoista oli yhä samoja kuin veljen aikaan paria vuotta aikaisemmin ja Christopher oli pitänyt hyvää huolta omistaan.
Toki tyttöä ilahdutti ajatella, että hän saisi viimein oman sauvansa. Sauva kun oli yksi selkeimmistä merkeistä, että kuului osaksi velhokansaa. Askel lähempänä Tylypahkaa ja taikuuden kaikkien salojen selvittämistä.
***
Parin päivän päästä Viccy oli ratsastamassa, mikä oli niitä harvoja tapoja päästä pois valvovien silmien alta. Kotona joku oli jatkuvasti vahtaamassa, vaikkeivat aina täysin näkyvillä. Kotona mikään ei tapahtunut isän tietämättä. Kodin jäätyä kauaksi taakse näki Viccy edessään joukon lähikylän lapsia leikkimässä. Ja nämä ratsastajan huomatessaan lähtivät äkkiä juoksemaan kohden kotikyläänsä. Viccy pysähtyi paikkaan, jossa lapset olivat leikkineet. Ja hänen katseensa löysi nopeasti maasta pahasti vahingoittuneen siilin. Tyttö hyppäsi alas hevosen selästä ja pienen tutkailun jälkeen totesi olleensa myöhässä. Lapsijoukko oli onnistunut jo viemään siiliparan hengen. Hän otti hetken haudatakseen siilin metsän rajaan ja pitäen tuolle lyhyen muistotilaisuuden, vaikkei ollut tuota edes tuntenut.
Komppaan Violetea, että pidän tosi paljon kirjoitustavastasi! Otsikko oli hyvin osuva tarinaan. Kuvailet selkeästi ja hyvin Viccya sekä hänen ympärillään tapahtuvia asioita. Muiden eläinten hoitaminen ja huostaan ottaminen kuulostaa tosi suloiselta ja herttaiselta. Äiti oli mukava vastapaino isän kanssa. Äidin sanomat sanat kuulostivat välittäväiseltä kun taas isästä sanottiin, että mitään ei tapahtunut talossa hänen tietämättään. Siiliparan hengen menettäminen tuntui surulliselta ja Viccy suhtautui siihen jälleen rakastavaisesti - hän hautasi ja piti muistotilaisuuden tuntemattomalle siilelle. Saat tästä tarinasta 9 tupapistettä, 4 kaljuunaa sekä 10 sirppiä.