Korpinkyntenä tyytyväinen (Luku 4)

"Ääh, missä se ihmeen ajankääntäjä on!" nainen tuhahti penkoen tavaroitaan työhuoneestaan, "luulin jättäneeni sen tähän! Vai oliko johtaja käynyt vähän penkoamassa ja löytänyt sen?" Cassandra vilkuili hermostuneena ympärilleen ja yritti ankarasti miettiä ajankääntäjän mahdollista olinpaikkaa. "Onko jotain vialla, Attenborough?" kuului huolestunut ääni ovelta, ja nainen kääntyi. Siellä seisoi siniseen smokkiin pukeutunut pitkä mies herra Johnson, Salaperäisyyksien osaston päällikkö. "Ei, ei mitään", nainen vakuutteli. "Selvä. Voisitkin sitten mennä pikaisesti käymään ennustussalissa. Joku halusi hakea ennustuksensa, mutta ottikin väärän ja järkensä tietenkin todennäköisesti menetti", "Pahoittelut. Olin tekemässä yhtä toista juttua..." "Aa, nooh, ei se mitään! Lähetän sitten Janetten puolestasi", mies sanoi iloisesti ja lähti. ---------------------------------------------------------------------------------- "Hmm... Ainakin pääsin kaltaisteni luo, fiksujen..." Violet hymähti kun McGarmiwa otti lajitteluhatun hänen päästään. Sitten tyttö kipitti Korpinkynnen tupapöydän luo, joka hurrasi raivokkaasti tämän tultua juuri kyseiseen tupaan. "Miranda Bassingthwaighte", McGarmiwa kutsui, ja innoissaan hyppivä Violetin ystävä oli jo ampaissut pienelle jakkaralle. "Korpinkynsi!" oli lajitteluhattu heti huudahtanut kun Mirandan pää hipaisi sitä. Tyttö kiljaisi riemusta ja hyppeli innoissaan Violetin vierelle. "Ja vieläpä Bernadette sanoi, että olen niin tyhmä etten pääsisi mitenkään Korpinkynteen, vaan menisin Puuskupuhiin, pah!" tämä kertoi innoissaan ravistellen jännittyneenä käsiään.

Kun kaikki muutkin oppilaat oli lajiteltu (Shanon meni myös Korpinkynteen) oli rehtorin aika pitää tervetuliaispuhe. "Professori Hatchetina ja Tylypahkamme rehtorina toivotan kaikki tervetulleeksi kouluun, niin ensikerran uudet ensiluokkalaiset, kuin jälleen kerran ylemmät luokatkin. Ennen kuin me pääsemme pyörryksiin meidän tulevasta juhla-ateriastamme, minun on kuitenkin ilmoitusasiaa", rehtori kertoi kuuluvalla äänellä, niin että Suuressa salissa ääni kaikui. Mies selvitteli kurkkuaan, ja jatkoi naurahtaen, "Meidän henkilökunnassamme tapahtuu pieniä muutoksia. Aiemmin liemiä opettanut Horatius Kuhnusarvio lähti nyt lopulliselle eläkkeelle, ja vannoi, ettei enää koskaan tule tähän kouluun." Tupapöydistä kuului helpottunutta supinaa, sillä harva piti siitä miehestä, edes ne, keitä hän suosi. Hän oli kuulemma ennen kouluun pestiin tultua saanut tiilestä päähän kävellessään rakennustyömaan ohi... "Sepä tarkoittaa sitä, että meillä on uusi taikaliemien opettaja. Tervetuloa, professori Evelyn Fry!" Pienikokoinen nainen nousi seisomaan opettajienpöydän vasemmalta puolelta. Tällä oli musta tukka kireällä nutturalla, sekä pelottavan myrkynvihreät silmät. Nainen näytti kyllä söpöltä ja hyvältä ihmiseltä silmien väristä huolimatta. "Uskon että hän on mukava..." Violet kuiskasi Mirandalle. "Ulkonäöstä ei saa koskaan päätellä mitään", Sasha tuhahti. "Nyt, voisimme keskittyä tähän juhla-ateriaan. Kuulemma valikoimaa on hiukan uudistettu, ja haluan maistaa uusia herkkuja", professori kertoi innoissaan, ja taputti muutaman kerran. Pöydät täyttyivät taikaiskusta kaiken maailman herkuista. "Jes, vihdoin voin maistaa kunnon munuaispiirasta!" Miranda huokaisi kuola valuen. Violet otti herkkuaan, eli kanankoipia, ja sievästi haarukalla ja veitsellä otti lihat irti luista. "No mites sinä noin hitaasti syöt? Suoraan käsistä syö vain! Kädethän voi aina pestä", Miranda naurahti tuijottaessaan Violetin kultaista lautasta ja kanankoipien palasia. "Naah", Violet äännähti ja jatkoi leikkelemistään.

Kaikki olivat syöneet, ja oli aika mennä nukkumaan. Korpinkynnen valvojaoppilas Calvin McLane huuteli kaikkia tupalaisiaan tulemaan perässään kohti länsitornia, missä sijaitsi oleskeluhuone. "Kuvittelet olevasi Tylypahkassa, missä kaikki paikat on lukossa, ja et pysty ilmiintymään. Miten pääset pois?" oleskeluhuoneen oven pronssinen korppikolkutin kysyi, kun McLane oli siihen kolkuttanut. "Miksi kysyt kun tiedät varmaan itse!" joku poika huusi. "Hiljaa Felmona!" Calvin sihahti, "Oikea vastaus on lakata kuvittelemasta." "Oikein", pronssikolkutin kertoi ja ovi avautui. Eteen avautui upea oleskeluhuone, oli kirjahyllyjä, katto oli täynnä tähtiä ja verhot oli Korpinkynnen vaakunan mukaan siniset verhot. Violet oli heti rynnännyt kirjahyllyn luo. "Ooh, uusia kirjoja!" tyttö ihasteli haltioissaan. "Kirjastossa on enemmän", Miranda vinkkasi, ja sitten tytöt johdatettiin tytyöjen makuusaliin. "Hihii, yhteinen sänky meillä!" Miranda iloitsi ja hyppäsi alempaan sänkyyn kerrossängyssä, "Violet, toi ylempi on sinun." "Miten sinä niin päättelit?" Violet ihmetteli, kunnes Tiramisu hyppäsi sängystä tytön syliin säikäyttäen tämän, "Senkin vintiö!" Violet naurahti ja silitti kissaansa päälaesta. "Mutta joo. Minua väsyttää", Miranda ilmoitti ja venytti suunsa isoon haukotukseen. Violetkin yhtyi haukotteluun mukaan, olihan se tarttuvaa! "Mene sinä nukkumaan, minä luen vielä kirjaani", Violet kehotti ja otti laukustaan sen mummonsa saamansa kirjan, ja avasi sen viimeksi jäämästään kohdasta. *Lohikäärmeiden ensimmäistä lajia ei tiedetä, mutta "peruslajeja" on olemassa jopa 12...* "En tiedä miten jaksat jo nyt aloittaa opiskelun, mutta, hyvää yötä", Miranda haukotteli ja rojahti sängylle vaatteitakaan vaihtamatta. Violet kapusi taas yläsängylleen nenä kirjassa. *Kiinalainen pallosalama sekö Walesinvihreä...* Violet luki, mutta silmät lumpsahtelivat jatkuvasti kiinni, jolloin lopulta tyttö nukahti kirjansa päälle.

//siis mäfi oikeasgi niin kiroan itsekseni, mä olin kirjoittanut tämän kaksityttöystävä kuukautta sitten ja unohtanutjuoksi julkaita tämän, AARRRGHGHHHGGH!!!! No, menneet ovat menneitä, ja onneksi huomasin tämän muistioideni pohjalla :D Yritän taas aktiivistua?, toivottavasti tämä edellinen hiljaisenpuoleinen ajanjaksoni ei vaivannut :/