Syyskuu, kuu josta kaikki alkoi, oli nyt ohi. Kurpitsajuhla oli edessä ja koko koulu valmistautui, Virginia Walkerin oli nähty leijuttelevan jättiläisen pään kokoisia kurpitsoja ja kaikki odottivat tätä juhlaa, samoin kuin Silver, Elvira, Felicia ja Gabrille.
Oli aikainen tiistai aamu ja Korpinkynnen tyttöjen makuusalissa käytiin sotaa. Maxinen lemmikki gerbiili Flora oli kadonnut ja hän nyt tuntui haluavan syyttää pienimmästäkin harmituksen asiasta Lizzietä.
”Missä se on?” Maxine huusi kurkku suorana selvästi purskahtamaisillaan itkuun. Lizzie oli kerrankin sanaton ja teki jotain kerrassaan odottamatonta: hän halasi Maxinea. Mutta tämä ei ollut sinä aamuna todellakaan ensimmäinen yllätys. Maxinen gerbiili löytyi Tamara Moonin matkalaukusta. Tamara oli aina auttavainen ja ystävällinen sekä Maxinen paras ystävä. Floran löytäminen sieltä oli vasta alkua.
Kuten tavallisesti Silver ja Elvira menivät aamulla Suureen saliin syömään, mutta juuri, kun he olivat astuneet suurista ovista saliin, kuului Victor Noxin ääni kuuluvampana kuin koskaan aiemmin, mutta myös vakavampana.
”Kaikkien täytyy tulla Suureen saliin välittömästi”, rehtorin ääni sanoi kaikuvasti. Oppilaat, jotka olivat jo olleet Suuressa salissa näyttivät hiukan pelästyneiltä ja Silver ja Elvira vaihtoivat katseita.
Silver istuutui Violetin viereen ja kuiskasi hiljaa:
”Mitä täällä tapahtuu?”
”Mistä minä voisin sen tietää”, Violet kuiskasi kiivaasti takaisin. Sen jälkeen Silver päätti olla hiljaa ja yritti tavoittaa Felician katseen. Felicia oli kuitenkin niin syventynyt juttelemaan jonkun rohkelikkolaispojan kanssa, ettei huomannut Silveriä. Silver näki Alannan ja Lavernan kuiskivan toisilleen ja Elowynen katseen jähmettyneen, kun hänen kaverinsa sanoi hänelle jotain. Maxine ja Lizzie saapuivat saliin käsi kädessä ja he keskustelivat taukoamatta. Silver ei nähnyt Gabrielleä missään, mutta ajatteli tämän olevan silti jossain päin Puuskupuhin pöytää. Noin puolen tunnin päästä siitä (oppitunnit olisivat olleet jo alkaneet, mutta opettajat olivat itsekin salissa, joten tunneille ei tarvinnut mennä) Victor Nox tuli.
”Tylypahkassa on tapahtunut jotain hirvittävää”, Victor Nox sanoi ja piti sen jälkeen tauon.
”Jokin on päässyt valloilleen enkä yhtään tiedä mikä”, Nox sanoi ja heilautti sauvaansa. Hänen eteensä ilmestyi paarit, joilla makasi raadeltu ja vaikeasti erotettava oppilas.
”Marcus Stevart oli 3-luokkalainen luihuinen ja pidämme tänään illalla hänelle muistotilaisuuden”, rehtori sanoi, jotenkin kumisevalla äänellä. Silver pani merkille sanan oli ja tajusi, että pojan täytyi olla kuollut.
”Me emme tiedä mikä tämän teki tai käykö näin uudestaan, mutta näillä näkymin Tylypahkaa ei olla sulkemassa”, Nox jatkoi. ”Sääntöjä kuitenkin kiristetään, koska emme tiedä onko tämä vain yksittäinen tapaus vai tuleeko lisää uhreja. Oleskeluhuoneen ulkopuolella ei saa liikkua 19.00 jälkeen ilman nimenomaista lupaa opettajalta eikä tässä tapauksessa koskaan yksin.” Suuressa salissa oli rikkoutumaton hiljaisuus ja kaikki tuntuivat odottavan lisää tietoa Noxilta.
”Tämän päivän tunnit on peruttu, mutta palaamme huomenna takasin lukujärjestykseen”, rehtori sanoi vielä ja kaikkialta alkoi kuulua ääntä, kun oppilaat lähtivät oleskeluhuoneisiinsa, kirjastoon tai pihalle.
Elvira ja Silver suuntasivat kohti Korpinkynnen oleskeluhuonetta puhuen matkalla tästä uudesta käänteestä. Heidän tultuaan kolkuttimen luokse ja kopautettuaan sillä, kolkutin kysyi kuten tavallisesti arvoituksen.
”Kun tarvitset sitä, heität sen menemään ja, kun et tarvitse sitä nostat sen ylös. Mikä se on?” Kolkutin kysyi.
”Ööh... Ankkuri?” Elvira ehdotti epävarmasti, mutta huojennukseksemme ovi avautui.
Kaikki korpinkynnet olivat oleskeluhuoneessa ja huoneessa kuului kiivasta puheensorinaa. Korpinkynnen toinen valvojaoppilas Ada Di Angel kohotti äänensä kaikkien muiden äänten yli.
”Voisitteko kuunnella?” Ada kysyi. Kaikki hiljenivät, sillä Ada oli erittäin suosittu ja monien poikien ihastus.
”Ehkä meidän kannattaisi keskustella näistä asioista yhtenäisesti eikä pienissä ryhmissä”, Ada ehdotti ja monet nyökkäilivät. ”Mikä se teidän mielestänne oli?”
”Varmasti lohikäärme”, sanoi pelokkaasti toisluokkalainen Harold Bergin.
”Ei se ole lohikäärme, hän hän olisi ollut silloin tuhkaa ja miten ihmeessä lohikäärme olisi päässyt linnaan”, neljäsluokkalainen Eve Winslet sanoi ja Harold näytti huokaavan helpotuksesta.
”Tunsiko joku Marcuksen?” Ada kysyi.
”Minä”, 13-vuotias tyttö Elena Spy sanoi ja nosti kätensä.
”Minkälainen hän oli? Oliko hänellä vihollisia?” toinen valvojaoppilas Paul Henderson kysyi ja istahti sohvalle.
”Hän oli ihan hyvä koulussa, ilkeä jästisyntyisille, mutta ystävilleen auttavainen eikä hänellä ollut vihollisia, koska kukaan ei uskaltanut, sillä hän oli niin isokokoinen”, Elena sanoi ääni hiukan väristen. Silver oli nyt jo aivan pää pyörällään päivän tapahtumista, jos Maxinesta ja Lizziestä pystyi tulemaan ystäviä ja joku luihuinen kuolla, mitä muuta tapahtuisi?
”Entä jos Tylypahka suljetaan?” Ian Hallow kysyi.
”Rehtori sanoi, että vielä siitä ei olla keskusteltu”, Ian Hallowin isosisko Nell Hallow sanoi. Ian katsoi siskoaan ja Nell hymyili rohkaisevasti.
Oleskeluhuoneen ovelta kuului ääntä ja professori Zoe Switt, Korpinkynnen tuvanjohtaja tuli sisään.
”Silver Wintergreen, tulisitko, rehtorilla on sinulle asiaa”, professori sanoi. Silver tuntui jähmettyvän paikalle, miksi Nox halusi tavata hänet? Muut korpinkynnet tuijottivat kärsimättöminä ja tuntuivat odottavan tietoa, kuten korpinkynsillä oli tapana.
Rehtorin kanslia oli suuri ja kirjaimellisesti täynnä erilaisia vekottimia joiden käyttö tarkoitus oli yhtä selvä kuin miksi kuukaudet on keksitty. Silverin astuttua huoneeseen, hän huomasi, ettei ollut ainoa joka oli kutsuttu. Myös Laverna, Elowyn, Benedict, Alanna ja suureksi ihmeeksi Guinevere.
”Mitä sinä...” Silver aloitti, mutta lopetti ennen kuin ehti sanoa lausettaan loppuun.
”Ihmettelette varmaan miksi kutsuin teidät”, rehtori sanoi ja kaikki nyökkäsivät.
”Marcus Stevartin kuoleman jälkeen, päätin, että teidän on aika tietää totuus”, Nox sanoi vakaasti. ”Kutsuin Guineverenkin, koska hän on nuorin kuoleman kohdannut, mutta olimme Ramonan ja Alexanderin kanssa samaa mieltä siitä, että Belinda on aivan liian nuori ja Alfie ei ymmärtäisi mitään mitä sanon.” Guinevere naama oli kuin kauhun kuvastin ja Silveriä kiinnosti hetki hetkeltä enemmän mitä rehtori sanoisi seuraavaksi.
”Tiedätte varmaan, että henkilö, jonka tapaamisesta sekä Silver että Guinevere selvisivät oli sama henkilö, kuin se joka sieppasi siskonne”, Nox sanoi ja katsoi tarkkaavaisesti Elowynia, jonka silmistä näkyi hänen kaipuunsa kaksostaan kohtaan. Laverna nyökkäsi muiden puolesta ja halasi tiukasti Elowynia.
”Epäilemme, että hän on nyt vapauttanut kouluun pimeyden”, rehtori sanoi. ”Mutta pahin on vielä edessä.”
”Eihän tuo kertonut paljon mitään, ja liittyykö se medaljonki jotenkin tähän?” Silver kysyi.
”Medaljongissa säilytettiin totuutta, mutta samalla salaisuutta”, Nox sanoi. ”Sen sisältö kertoi miten ikuisen tuhon voisi vapauttaa maailmaan ja jos se on joutunut vääriinkäsiin, olemme mennyttä.”
”Mutta miten se liittyy meihin?” Alanna kysyi avaten ensimmäisen kerran silloin suunsa.
”Teidän perheellänne on aina ollut yhteys tuohon henkilöön, salaisuuteen ja tuhoon. Aikojen alussa lausuttiin ennustus, että vain talvikin lämmöllä, rakkaudella ja puhtaudella voidaan kukistaa pimeys. Joku teistä voittaa pimeyden, mutta emme tiedä ketä”, Nox kertoi ja huokaisi syvään. ”Enempää en tiedä, mutta aikojen alussa kerrottiin myös, että vastaukset löytyvät sinihiuksiselta tytöltä, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.” Mutta vaikka Nox ei tiennyt ketä tyttöä tarkoitettiin, Silver tiesi ja niin tiesivät hänen sisaruksensakin. Belindan hiukset olivat muuttuneet sinisiksi, mutta miten 5-vuotias voisi tietää tästä enemmän kuin Tylypahkan rehtori?
Aikaisempien tarinoiden mysteerisyys kiteytyi hyvin tähän tarinaan ja rehtorin kertomukseen ja aikoja sitten lausuttuun ennustukseen. Marcuksen kohtalo kuulosti karmaisevalta ja oppilaiden kiivaus ja tiedonjano tuli hyvin esiin Korpinkynnen oleskeluhuoneessa kun oppilaat olivat kerääntyneet puhumaan tapahtuneista. Belindan liittyminen (lukijan oletus) ennustukseen kuulostaa oikeasti jännittävältä, miten viisivuotias voisi tietää enemmän kuin rehtori? Pieni kirjoitusvirhehuomio, monikollisen substantiivin jälkeen olla-verbi on aina monikossa. Kuten rehtorin puhuessa "Tämän päivän tunnit on peruttu-" olisi pitänyt kirjoittaa "Tämän päivän tunnit ovat peruttu". Saat tästä tarinasta 21 tupapistettä, 10 kaljuunaa, 3 sirppiä ja 4 sulmua.