Medaljongin katoamisesta oli kulunut jo jonkin aikaa ja syyskuun ensimmäinen päivä teki tuloaan. Guinevere näki yhä painajaisia kasvottomasta hahmosta eikä Silver tiennyt miten auttaisi. Laverna oli viettänyt yhä enemmän aikaa omissa oloissaan, kun taas Elowyn kulki metsässä päivittäin. Sisko kai oletti tai enemmänkin toivoi löytävänsä Edwinan, kun kerran Edwinan nappaaja oli nähty siellä. Isä ja äiti eivät päästäneet ketään muista lapsista enää ulos, mutta eivät hennoneet kieltää Elowynia, kun tämä oli alkanut toivoa ja muistutti taas enemmän sitä Elowynia, joka hän ennen Edwinan katoamista oli ollut.
Kun 1. syyskuuta koitti oli Silver paremmin valmistautunut tappelemaan peikkoa vastaan kuin lähtemään aamutuimaan King’s crossin asemalle. Kesällä oli ehtinyt tapahtua, vaikka ja mitä, mutta nyt oli koko vuoden kohokohta. Guinevere oli saanut entisen rohkeutensa takaisin ja hyppeli turhautumisesta melkeinpä kirjaimellisesti seinille. Alanna harjasi vaaleita pitkiä hiuksiaan keittiössä, Belindan hiukset pysyivät yhä pelottavan sinisinä, Elowyn oli taas metsässä, isä lähtenyt töihin, äiti kaatamassa kahvia kuppiin niin, että meni yli laitojen eikä missään tuntunut olevan järjen hiventäkään.
”Hienoa! Elowyn tulee pian metsästä, Benedict on ollut jo kolmelta hereillä, Laverna tekee jotain ja sinä ja Alanna olette täällä”, äiti sanoi. ”Voimme pian lähteä.”
Kellon tullessa 9.15 oli lähdön aika. Äiti oli jättänyt Guineveren vastuuseen Belindasta ja Alfiesta. Guinevere tuntui olleen hiukan allapäin, kun joutui jäämään kolmestaan heidän kanssa. Hänen silmissään välähti myös samanlainen kauhu kuin medaljongin varastamisen aikaan. Äiti ei silti huomannut sitä.
”Millä me mennään?” Silver kysyi. Vaikka isä, Guinevere, Belinda ja Alfie eivät tulisi mukaan, he veisivät paljon tilaa matka-arkkuineen päivineen.
”Autolla”, äiti sanoi ja kaikki huokaisivat helpotuksesta, etteivät joutuneet menemään Poimittaislinjalla.
Wintergreenin perheen auto oli punainen ja ulkoapäin tavallisen henkilöauton kokoinen, mutta sisältä paljon suurempi. Perhe mahtui hyvin sisälle ja jokaisella oli tilaa, vaikka muille jakaa.
”Jos auto olisi yhtään suurempi, voisimme asua täällä”, Elowyn ilmoitti, kun matkaa oli puolet jäljellä. Hän oli siinä kohtaa vielä kaikkien ihmeeksi iloisella mielellä ja odotti kavereidensa tapaamista innolla.
”Ei se nyt sentään niin suuri ole”, Laverna sanoi luullen ilmeisesti Elowynen olleen tosissaan.
King’s cross oli suuri ja täynnä ihmisiä. Siis ihan oikeasti täynnä! Se oli kuin ihmisten muodostama valtameri, jossa ei tiennyt mihin tai kehen törmää seuraavana. Äiti johdatti perheen pois autosta aina 9 ja 10 väliselle laiturille.
”Laverna, mene sinä ensin Alannan kanssa. Minä tulen sitten Benedictin kanssa ja Elowyn ja Silver sen jälkeen”, äiti sanoi ja ehkä niin oli hyvä, koska Silver ei nähnyt missään laituria 9 ja 3/4. Laverna tarttui kiinni Alannan kädestä ja he juoksivat yhdessä puomia päin. Silver odotti jo kuulevansa rysähdyksen, mutta mitään ei tapahtunut. Laverna ja Alanna kuin sulivat tiiliseinään jättäen jälkeensä tyhjän näkymän. Äiti ja Benedict seurasivat heitä ja sen jälkeen oli Elowynen ja Silverin vuoro.
”Silver, minä...”, Elowyn aloitti, mutta päätti lopulta olla sanomatta mitään ja tarttui Silveriä kädestä. Taas Silver odotti kuulevansa törmäyksen äänet, mutta edessä näkyi noitien ja velhojen valloittama asema. Junanraiteilla odotti punainen juna, jonka savupiipusta tuprusi harmaata savua. Laverna oli ehtinyt jo kadota kikattavan tyttöjoukon keskelle. Benedict oli lähtenyt junaan sanoen, että tahtoi lukea. Ikään kuin se olisi ollut suurikin yllätys. Elowyn vilkuili ympärilleen selvästi yrittäen nähdä parasta ystäväänsä Bienca Wolfia.
”Alanna ja Silver nouskaahan jo junaan”, äiti sanoi ja osoitti kelloa, joka näytti varttia vaille yhtätoista.
Silver ja Alanna nousivat junaan ja lähtivät etsimään vapaata vaunuosastoa. Alanna pysähtyikin jonkin ajan kuluttua vaunuosaston viereen, jossa oli pari poikaa, ensiluokkalaisia ulkonäöstä päätellen. Siinä kohtaan Alanna sanoi hyvästit ja Silver jatkoi yksin matkaansa.
Aivan junan päästä, löytyi tyhjä vaunuosasto ja Silver meni sisälle. Juna lähtisi viiden minuutin päästä. Laituri näytti oppilaattomalta, sillä kaikki olivat jo nousseet junaan. Silverin vaunuosaston ovi aukeni ja sisään astui vaaleahiuksinen tyttö, jonka hiukset olivat kauniisti ranskanletillä.
”Ööh... Saako tänne tulla istumaan?” tyttö kysyi arasti.
”Joo, totta kai”, Silver sanoi ja tyttö istahti häntä vastapäätä.
”Minun nimeni on Silver Wintergreen. Mikä sinun on?” Silver kysyi ja yritti tehdä tuttavuutta.
”Elvira Rivermoon”, Elviraksi esittäytynyt tyttö vastasi. Elvira tuijotteli hetken ikkunaan ja kysyi sitten:
”Mihin tupaan sinä haluaisit?”
”En oikein tiedä, ehkä Korpinkynteen. Mihin sinä?” Silver sanoi ja katsoi hänkin ikkunasta ulos. Juna oli lähtenyt ja laituri rupesi haihtumaan taakse.
”Korpinkynteen minäkin”, Elvira sanoi ja heilautti päätään pikkuisen.
”Tunnetko sinä ketään Tylypahkasta?” Silver kysyi yhtä hajamielisesti kuin äitinsä konsanaan.
”En, olen ensimmäinen perheestämme, joka menee Tylypahkaan. Isä kävi Dumstragia ja äiti on jästi”, Elvira sanoi. ”Sinulla on kuulemma suuri perhe, joten varmaan tunnet moniakin.” Silver nyökkäsi hitaasti. Hänellä oli tosiaan todella iso perhe, tämä vain oli ensimmäinen kerta, kun hän oli kunnolla sisäistänyt sen.
Vaunuosaston ovi aukeni taas, mutta tällä kertaa ovella seisoi tympääntyneen näköinen punahiuksinen tyttö.
”Moi! Olen Felicia West ja suoraan asiaan, olisiko täällä tilaa vielä kolmannelle”, Felicia sanoi itsevarmasti ja osoitti itseään. Silver nyökkäsi ponnekkaasti ja Felicia istuutui Elviran viereen.
”Ihan totta, suututtavaa, kun mun perhe luuli, etten pääsis tänne ollenkaa”, Felicia sanoi omalla ainutlaatuisella murteellaan. ”Siis tod mä pääsin tänne.” Silver vaihtoi katseita Elviran kanssa. Felicia ainakin osasi tehdä itsestään numeron.
Ovi aukeni taas ja tällä kertaa saparopäinen ruskeahiuksinen pyöreä kasvoinen tyttö seisoi hiukan pelokkaan näköisenä oven suussa.
”Hei, mahtuisinko mä tänne vielä, kun muualla on täyttä”, tyttö kysyi. Taas Silver nyökytti ja pelkäsi pyörtyvänsä niin paljosta nyökyttelystä. Tyttö istuutui Silverin viereen ja hänen laukustaan kuului maukumista.
”Se on Kleopatra”, tyttö sanoi ja veti laukusta kilpikonnakuvioisen naaraskissan. ”Minä olen Gabrille Roth.” Silver, Elvira ja Felicia esittäytyivät, joskin Felicia kaikista mahtipontisimpana.
Loppumatka sujui rattoisasti jutellen ja syöden Felician ostamia suklaasammakoita ja Bertie Bottin joka maun rakeita. Ei kulunut aikaakaan, kun ilta oli jo laskeutunut ja Tylypahka häämötti jo edessä. Kun lopulta juna pysähtyi raiteet kirskuen päätepysäkille, Silver nosti tavaransa ja melkeinpä hyppäsi pois junasta Elviran, Felician ja Gabriellen kanssa.
”Ensiluokkalaiset, ensiluokkalaiset!” kuului ääni. Oppilaiden keskellä seisoi lyhyt nainen, jonka taivaansinisen viitta näytti enimmäkseen mustalta pimeydessä. Tytöt lähtivät naisen luo, sillä olivathan he ensiluokkalaisia.
Lyhyt nainen ohjasi heidät järven luo ja rannassa odotti jonkin verran veneitä. Silver meni veneeseen ja hänen kanssaan tuli Elvira ja joku toinen tyttö.
”Mikä sinun nimesi on?” Silver kysyi vaaleanruskea hiuksiselta tytöltä.
”Violet Attenborough”, tyttö sanoi. ”Entä teidän?” Elvira ja Silver esittäytyivät ja loppu matkan he ihastelivat Tylypahkan suurta linnaa. Toisessa veneessä ollut poika tipahti järveen, mutta muuten matka sujui ongelmitta.
Tullessaan toiselle rannalle, oppilaat nousivat veneistään ja nainen ohjasi heidät sisään suurista ovista. He kiipesivät muutamia rappusia, kunnes nainen kääntyi heihin päin.
”Olen Virginia Walker, yrttitiedon opettaja ja Korpinkynnen tuvanjohtaja. Kohta menemme Suureen saliin, jossa teidät lajitellaan johonkin neljästä tuvasta, Rohkelikkoon, Puuskupuhiin, Korpinkynteen tai Luihuiseen. Lukuvuoden aikana ansaitsette pisteitä tuville tai sääntöjä rikkoessanne menetätte niitä. Lukuvuoden lopuksi eniten pisteitä kerännyt tupa voittaa tupamestaruuden”, professori Walker sanoi. Oppilailta kuului hyväksyvää muminaa, joten professori Walker avasi oven.
Suuri sali oli nimensä mukaan suuri. Silver oli varma, ettei hän ollut koskaan käynyt suuremmassa huoneessa. Kattoa koristi tähti taivas ja salissa oli viisi pöytää. Yksi opettajille ja muut oppilaille. Silver tunsi selässään vanhempien oppilaiden tuijotuksen ja käveli hiukan ripeämmin. Alannan pää näkyi jossain kaikkien muiden seassa. Silver näki Lavernan pistävän peukut pystyyn. Mihin tahansa tupaan hän menisi, hänellä oli aina sentään joku auttamassa. Professori Walker asetti hatun ja jakkaran opettajien pöydän eteen. Silloin hattu puhkesi puhumaan:
Nyt on koittanut taas se hetki,
kun tupiin teidät jaan.
Rohkelikoon uskollisten ja urheiden kotiin,
Puuskupuhiin ahkerian ja kilttejen,
Korpinkynteen uteliaiden ja älykkäiden tyyssijaan tai
kenties Luihuiseen ovelien ja kunnianhimoisten seuraan.
Nyt sovittakaa minua ja tupanne kerron teille.
Koskaan vielä erehtynyt en.
Sen jälkeen hattu hiljeni taas. Professori Walker otti listan ja rupesi luettelemaan nimiä.
”Violet Attenborough!” Walker sanoi ja Violet istahti jakkaralle, jolloin Walker laittoi hatun hänen päähänsä.
”Korpinkynsi!” hattu huusi kuuluvasti. Sen jälkeen Victor Cooperista tuli rohkelikko ja Gavin Dennellistä puuskupuh.
”Secilia Fevre”, Walker sanoi. Silver yritti kurkkia päiden yli kuullessaan sukunimen Fevre.
”Luihuinen!” hattu huusi. Olisihan se pitänyt arvata. Ian Hallowista tuli korpinkynsi, Tony Hillistä puuskupuh ja Gregory Jonesta rohkelikko.
”Emily Moreno”, Walker kutsui ja kaunis musta kiharahiuksinen tyttö astui esiin.
”Puuskupuh!” hattu huusi hetken mietittyään. Sen jälkeen monia muita lajiteltiin muun muassa Elvirasta tuli korpinkynsi, Gabriellestä puuskupuh, Edmund Sparrowista korpinkynsi, Feliciasta rohkelikko ja David Wheeleristä luihuinen.
”Alanna Wintergreen”, professori Walker sanoi ja Alanna astui rivistä, jossa ei ollut Silverin lisäksi enää ketään.
”Puuskupuh!” hattu huusi melkein heti. Alanna riensi Lavernan ja muiden puuskupuhien luokse.
”Silver Wintergreen”, Walker sanoi viimeiseksi. Silver istuutui jakkaralle ja hänen näkökenttänsä pimeni, kun hattu tipahti hänen silmillensä.
”Hmm... Taas Wintergreen, taidampa laittaa sinut, kyllä aivan”, hattu mumisi. ”KORPINKYNSI!” Viimeisen sanan se huusi salille ja Silver riensi Violetin, Benedictin, Elviran ja muiden korpinkynsien luokse.
Kirjoitettu 1.5.2020
Celeste
Tarina oli tosi hyvin kerrottu, Felician mahtipontinen ilmestys oli oiva piristys tarinaan! Tuli ihan hymy huuliin kun olit keksinyt lajitteluhatulle vuosittaisen runon, mahtavaa! Tarina oli hyvin iloisen oloinen ja Elowyn uusi puoli tuntui tosi mukavalta ja kivalta. Mahtavaa päästä seuraamaan, miten medaljongin mysteeri etenee ja miten koulut alkavat. Saat tästä tarinasta 7 tuparia, 4 kaljuunaa ja 11 sulmua!