Tänään olisi se päivä. Päivä, jona hän saisi kirjeen, joka vaikuttaisi hänen tulevaisuuteensa, koko elämäänsä. Viimeiset tunnit tuntuivat matelevan Serenityn odotellessa koulun päättymistä ja kun se vihdoin päättyi, oli kotimatkakin tavanomaista pidempi. Bussipysäkiltä hän suorastaan juoksi viimeiset metrit kotiin. Hän ei antanut lainkaan huomiota äidille, joka valitti (melko ponnettomasti tietäen sen tänä kyseisenä päivänä turhaksi) Serenityn heittäessä koululaukkunsa keskelle lattiaa kiirehtiessään keittiöön. Ja siellä se odotti, hänen kirjeensä.
Hän pysähtyi keittiön ovelle, josta hitaasti asteli tuon pienen valkean kuoren luokse, jonka päälle oli hänen nimensä sekä osoitteensa kirjoitettu. Hän käänsi kirjeen ympäri ja antoi sormiensa tunnustella koulun vaakunan muotoista sinettiä. Morganin taikainstituutin kirje, joka kertoisi pääsisikö hän opiskelemaan kyseiseen kouluun. Kuukautta aikaisemmin hän oli käynyt kyseisen opinahjon pääsykokeen tekemässä ja nyt se ratkeaisi. Olisiko hän yksi kymmenestä onnekkaasta satojen hakijoiden joukossa? Hänen täytyisi olla.
Morganin taikainstituutio oli yksi tunnetuimmista yksityisistä taikaopistoista Britanniassa. Kyseinen koulu oli erikoistunut pimeään taikuuteen tasolla, jolle yksikään toinen koulu tässä maassa ei yltänyt. Ja Serenity oli yli puolet siihenastisesta elämästään käyttänyt ihan vain pääsykokeeseen valmistautumiseen.
Vielä hetken hän katseli sinettiä ennen kuin avasi sen ja otti kirjekuoresta ulos nipun papereita. Paksua, laadukasta, kirjepaperia taiteltuna nätisti kuoreen sopivaksi. Hitaasti hän avasi taitokset ja luki.
Hyvä neiti Rowlett, kirje aloitti ja hetkeä myöhemmin Serenityn koko olemus lyyhistyi, hän kävi istumaan ja salli itsensä itkeä. Hän ei ollut onnistunut. Hän ei päässyt Morganin taikainstituutioon. Hän joutuisi menemään Tylypahkaan.
Serenity itkun lakatessa hän jäi istumaan polviaan halaillen ja äiti tuli hänen luokseen, halasi ja tarjosi kupillisen lämmintä teetä. Serenity ei ymmärtänyt miten äiti sen aina osasi, mutta niin hän vain sai tytön tälläkin kertaa tuntemaan olonsa paremmaksi. Jopa sen verran hyväksi, että hän saattoi lukea kirjeen loppuun.
“Mitä minä nyt teen?”