"Alanna, tule aamupalalle!" kuului äidin huuto alakerrasta. Alanna sulki uuden Loitsujen käsikirja I: nsä suurella A-kirjaimella koristeltuun matka-arkkuun. Sitten tyttö hyppeli portaat alas. "Onhan kaikki varmasti mukana?" äiti kyseli. Alanna nyökkäsi innoissaan. Tänään oli se päivä. Se päivä, jona hän pääsisi Tylypahkaan! Kun aamupala -marmeladia pursuava leipä oli syöty, oli aika raahata arkku yläkerrasta. Ada- pikkusisko katseli suu alaspäin mutristuneena isosiskonsa perään, Bob- sammakkoa nyrkissään hellästi puristaen. "Äh, Ada, sinä pääset King's Crossille mukaan ja kohta Tylypahkaankin!" Alanna lohdutti ja laski kätensä siskonsa olalle. "Joo, niin", Ada sanoi jo hiukan piristyen.
Alanna odotteli malttamattomana lähtöä. Hän puristi Ollivandersilta ostettua, upouutta pähkinäpensaasta valmistettua taikasauvaansa, ja oli taikovinaan.
"Akrabadabra silividi pim!" hän huudahti ja Ada nauroi. Hän ei ollut onnistunut taikomaan oikeasti, mutta ihan kuin Bobin yksi kynsi olisi jotenkin pidentynyt...
Lopulta äiti johdatti tytöt ulos. McHillsit asuivat valkoisessa paritalossa, jonka toisella puolella osui vanha jästirouva Olda, jolla oli tapana sekoittaa Ada ja Alanna. Tänäänkin hän kasteli kukkia räikeänpinkissä mekossa, olkihattu päässä.
"Huomenta rouva McHills! Ja huomenta pikkuneidit Ada ja Alanna!" Olda tervehti. Kolmikko nosti kätensä tervehdykseen.
"Minnes sitä ollaan lähdössä?" rouva kysyi katsoen Alannan matka-arkkua. Alanna aukoi suutaan, mutta onneksi äiti otti puheenvuoron:
"Alanna menee ystäville. Vähän pitempi loma", hän jatkoi, kun Olda näytti kummastuneelta. Jästirouva heilautti kättään ja toivotti lämpimästi hyvää lomaa. He jatkoivat matkaansa ja olivat hetkessä tien laidassa olevalla pysäkillä.
"Eihän tästä mitään bussia kulje", Ada ihmetteli. Äiti hymyili hänelle, ja kertoi:
"Matkustamme Poimittaislinjalla. Kohta näette."
Ja niin tosiaan, kohta iso kolmikerroksinen, violetti bussi pyyhälsi paikalle. Ada kiljahti ja Alanna oli hypätä ilmaan. Äiti vain hymyili ja ohjasi tytöt sisään.
"Tervetuloa poimittaislinjalle, turvattomien velhojen ja noitien hätäkuljetukseen. Ojenna siis sauvakätesi, niin viemme sinut minne tahdot", kuului nuoren miehen ääni.
"Kiitos Stan. King's Crossille", äiti pyysi. Stan nyökkäsi, ja osoitti kolmea vapaata paikkaa bussin keskiosassa.
Kun Alanna oli hädintuskin päässyt istumaan, kuului Poks! ja hän oli kaatua selälleen.
"Mitä kautta Merlini-" hän aloitti, mutta bussi poksahti taas ja pysähtyi äkisti. Ada oli alkanut jo melkein itkeä ja äiti tyynnytteli häntä.
"Ei se ole vaarallista, kyllä tähän tottuu", hän lohdutti. Ada nieleskeli ja yritti ryhdistäytyä.
"Äiti?" Alanna kysyi näpräten taskustaan pilkistävää taikasauvaa.
"Mitä kulta?" äiti kysyi ja kumartui lähemmäs tytärtään.
"Miksi tämä pysähtelee? Ja... Poksuu?" Alanna ihmetteli. Äiti hymyili naurahtaen ja kertoi:
"Se aina... Ilmiintyy toiseen paikkaan, eikä aja koko matkaa. Ja katsopas, ollaan jo lähellä".
Alanna katsoi ulos ikkunasta. Totta tosiaan, siellä näkyi King's Crossin asema, ja paljon velhoja ja noitia, jotka yrittivät päästä jästien huomaamatta laitureiden 10 ja 9 välissä olevan puomin läpi.
"Rouva McHills?" Stan sanoi ja ojensi kätensä. Mutta äiti ei siihen tarttunut vaan ojensi muutaman pronssisulmun.
"Olette aina tervetulleita-" Stan aloitti, mutta Alanna ei kuullut mihin. He olivat astuneet pois bussista ja tulleet vilkkaalle asemalle, joka oli täynnä väkeä.
"Minä haen kärryt. Isä odottaa... Tuolla hän on!" äiti sanoi ja osoitti keskellä tungosta olevaa kaljua miestä, joka vilkutti tyttärilleen. Alanna halasi häntä ja sai suukon poskelleen. Kohta äiti ilmaantui matka-arkun painosta natisevien kärryjen kanssa.
"Alanna, Ada, teidän on parasta juosta. Tuon hattupäisen jälkeen", äiti sanoi. Alanna pidätti hengitystään ja puristi toisella kädellään kärryä ja toisella pikkusiskonsa kättä.
"Selvä, menkää", äiti kuiskasi. Alanna ja Ada pyrähtivät juoksuun. Ehkä he väin törmäisivät, mutta sitten...
He olivat tulleet laiturille 9 ja 3/4. Se oli täynnä velhoja, noitia ja huhuilevia pöllöjä. Ada huokaili innoissaan Alannan vieressä. Kohta äiti ja isä ilmaantuivat heidän taakseen. "Mitä pidät?" äiti kysyi. "Se on... Hämmästyttävä", hän sai lopulta suustaan. Ada oli muuttunut taas hiukan surulliseksi ja katseli haikeasti ympärilleen. Junan kello soi. Äiti ja isä halasivat tytärtään, ja Ada hymyili, siskolleen.
"Minä lähetän sinulle sitten kirjeen joka viikko", Alanna lupasi siskolleen niin hiljaa, että vain Ada kuuli.
Vanhemmat huutelivat lapsilleen vielä viimehetken hyvästejä, niin myös herra ja rouva McHills: "Me lähetämme kaikki unohtuneet tavarat perässäsi." "Ole reipas! Me rakastamme sinua!" Alanna hiuskutti äidille, isälle ja Adalle ja nosti arkkunsa junaan. Hän ehti viime hetkellä, sillä juna pyrähti liikkeelle. Alanna vilkutti vanhemmilleen niin kauan, kun asema katosi näkyvistä. Sitten hän alkoi etsiä vaunuosastoa.
//🤣 Hiukan tönkkö, pakko sanoa 😂
Tarina ei ollut lainkaan tönkkö! Tarina oli päinvastoin rento ja kulki eteenpäin hyvin sujuvasti. Perheestä saatiin hieman ensivaikutelmaa ─ vanhemmat tuntuvat oikein ihanilta ja Ada vaikuttaa hieman kateelliselta pikkusiskolta kun ei päässyt vielä Tylypahkaan. Alannakin lohdutti hyvin sisartaan, vaikka hän itse oli riemuissaan tulevasta ensimmäisestä koulupäivästä. Alannan leikkimielinen loitsu oli huvittuneesti keksitty, etenkin, kun lisäsit mukaan myös hieman arvoituksellisen lauseen "Hän ei ollut onnistunut taikomaan oikeasti, mutta ihan kuin Bobin yksi kynsi olisi jotenkin pidentynyt...". Mahtavaa, luen innolla seuraavan tarinan!
Saat tästä tarinasta 13 tupapistettä, 6 kaljuunaa, 5 sirppiä ja 8 sulmua!