Kotona, taxissa ja Viistokujalla (Luku 1)

*Oli ilta. Erään talon alakerrassa, Whiskersinkuja nelosessa, riiteli pariskunta.*

"Attenboroughien suku on kuin puhdasta kultaa..." mies kertoi vaimolleen.

"Eikä ole! Petit meidät, täysin! Kultainen suku ei todellakaan tätä ole!" nainen huusi.

"At..." mies yritti, mutta nainen keskeytti jatkamalla:

"Pelkään että Violetissa heijastuu myös sinä! Hän mielestäni niin paljon muistuttaa sinua..."

"Kyllä kipakkuus hänessä on periytynyt sinulta!" mies karjaisi. Kaksikon välille laskeutui hiljaisuus.

"Lähde täältä, petturi. Tuollaista henkilöä ei perheeseemme kaivata." nainen käski. "Tämä on nyt minun huushollini. Lähde sinä toisen puolisosi luo asumaan. Anteeksi, ainoan. Aion sinusta erota."

*Nainen käveli vihaisena pois yläkertaan sanomaan lapsilleen hyvää yötä. Mies taas jäi vain ihmeissään seisomaan kellariin. Lopulta, palattuaan järkiinsä, tämä kuitenkin lähti kellarin ovesta ulos, ja päätti, ettei koskaan palaisi siihen taloon.*

"Haaaahhuah!" Violet haukoitteli makeasti sängyllään. Auringon kirpeä lämpö kutkutti tytön sileitä kasvoja kuin lämmin pakkanen, ihan kuin tarkoituksella yrittäisi herättää tämän leppoisista unista. 11-vuotias neiti venytteli käsiään ja jalkojaan virkistäytyäkseen uuteen päivään. Hieman lötkönä venyttelemisestä ja edelleen hieman unisena Violet nousi pehmeästä sängystään, laittoi valkoiset aamutossut jalkaansa ja lähti kävelemään alakertaan unihiekat silmistä pyyhkien.

"Hyvää huomenta Violet." tytön äiti Cassandra, melkein kalpeaihoinen sekä suklaanruskeat hiukset omaava nainen toivotti Violetin saavuttua alakerran keittiöön. "Veljesi on vielä nukkumassa. Tehdään hänelle syntymäpäiväaamiainen sänkyyn!"

Violet vasta silloin muisti, että sinä päivänä hänen veljensä Anthony täyttäisi 15 vuotta.

"Mutta en halua!" Violet väitti, ja tuijotti kiukkuisena äitinsä pähkinänruskeisiin silmiin. "Anthony on tyhmä veli!"

"Älä nyt Villukkani. Muuten, tänään mennään Viistokujalle ostamaan sinulle tarvikkeet. Tänä vuonna kun pääset Tylypahkaan." Cassandra-äiti muistutti tytärtään, yrittäen pitää äänensä rentona ja olemuksensa rauhallisena.

"En. Ole. Edelleenkään. Villukka. Ja haluan Viistokujalle yksin. Muuten, jos haluat sille ääliölle aamiaista, teeppä se itse. Sinähän osaat vielä taikoa, toisin kuin minä." Violet murisi kädet puuskassa, vihreiden silmien katse jähmettyneenä äidin silmissä.

"Noh, jos auttaisit, voit saada sen toivomasi kissan Tylypahkaan." äiti ehdotti hymyillen ilkikurisesti.

"No okei." Violet huokaisi dramaattisesti, söi nopeasti kirpeän vihreän omenan ja alkoi hommiin. Cassandra alkoi taikomaan omenapuusauvallaan munuaispiirasta, kun taas Violet paisteli isoja määriä pekonia yönmustalla paistinpannulla. Rasva pirisi pannulla Violetin korviin erittäin ärsyttävästi, ja välillä myös kuumaa rasvaa hyppeli Violetin kalliiseen, isän hankkimaan liilaan pyjamaan. Välillä myös kyllä osui Violetin paljaalle iholle, missä sitä olikaan, mutta Violet kesti urhoollisesti kivun. Tyttö vihasi pekonien paistoa, mutta ei sen takia, että häntä sattuisi kuuma rasva, vaan sen takia, koska se likasi tämän pyjaman. Violet ei tykkää syödä edes pekonia tai munuaispiirasta, näitä kahta herkkua. Hän haluaa syödä terveellisemmin ruuilla jotka ovat (hänen mielestään) terveellisiä. Toki jotkut asiat ovat oikeasti terveellisiä, kuten hedelmät, mutta tyttö syö kyllä myös vaikkapa suklaata, tiramisua ja jäätelöä.

Anthonyn aamiaisen tultua valmiiksi, lastattiin kaikki valkoiselle tarjottimelle. Cassandra loihti vielä "Hyvää syntymäpäivää"-tekstin leijumaan aamiaisen ylle. Aamiaisena oli pekonin ja munuaispiiraan lisäksi kermakaljaa, noidankattilakakku sekä suklaasammakko.

"Villukka, veisitkö tuon aamiaisen kun kannan lahjaa?" Cassandra pyysi tyttäreltään. Violet käänsi katseensa murhaavasti äitiinsä.

"En."

"Ja miksi?"

"Älä kutsu minua Villukaksi." Violet napautti. Vaaleanruskeat lainehtivat hiukset tytöllä hulmahtivan tämän kääntäessä ärsyyntyneenä päätään ottaen tarjottimen ja marssi sitten Anthonyn huoneeseen.

Anthonyn huone sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Se oli kerroksen suurin ja ainoa huone. Seinät oli maalattu vaalean punaiseksi, ja sänky sekä kaapistot kullanväriseksi. Teemana oli siis Rohkelikko, eikä kukaan sitä voinut kiistää. Ikkunoita oli huoneessa kaiken kaikkiaan kolme, ja yöpöydällä komeili taas Anthonyn tyttöystävästä Lilystä valokuva.

"Paljon onnea vaan. Paljon onnea vaan. Paljon onnea vaan Anthony. Paljon onnea vaan!" Cassandra-äiti lauleskeli pakettia kantaen, kun taas Violet käveli mykkänä ja nyrpeänä vierellä. Synttärisankari heräsi lauluun ja kuunteli puolella korvalla laulua, kun katse oli kiinnittynyt Violetin herkkutarjottimeen. Violet laski ehkä vähän turhankin kovaa tarjottimen veljensä syliin. Ainakin kermakaljaa vähän roiskui.

"Kiitti äiti!" Anthony kiitti nopeasti ja oli jo hotkimassa noidankattilakakkuaan.

"Tässä sinulle vielä lahja." Cassandra kertoi ja ojensi pitkulaisen pakettinsa, joka oli kääritty punaiseen lahjapaperiin ja kultaiseen lahjanauhaan. Anthony repäisi paperin irti, ja sen uumenista paljastui upea Tulisalama-luuta. Tästä erittäin kalliista luudasta oli Anthony jo haaveillut ties kuinka kauan, olihan tämä huispausjoukkueensa jahtaaja.

"Jes!" tältä pääsi ja poika hyppäsi sängystä riemusta.

"Saat sitten kokeilla sitä vasta Tylypahkassa." lasten äiti muistutti, ja Anthonyn riemu kaikkoontui yht'äkkiä.

"Okei." tämä mutisi pettyneenä.

"Söisitkö jo? On vähän tylsää." Violet napautti. Tätä kyllästytti jo odottamaan. Hän halusi jo vaihtaa vaatteet ja jatkaa lukemaan kirjaansa!

"Voit sitten mennä." Cassandra huokaisi, ja Violet juoksi kerrosta alemmas huoneeseensa.

Kun tyttö oli vaihtanut vaatteensa omassa huoneessaan viininpunaiseen "t-paitaan" ja "kollareihin", tämä avasi kirjansa. Sanat ja itse vaatteetkin olivat outoja tytölle, kun kerran suku oli velhoperhettä ja jästiasiat outoja. Kuten itse jästitkin. Voiletin kirja oli todella vanha mummolta saatu kirja, joka kertoi kaikenlaisten asioiden historiasta.

"Sivu 1497..." Violet mutisi ja selaili sivuja etsien sivunumeroa, minkä tämä oli maininnut. Kun kyseinen sivu oli löytynyt, Violet jatkoi kiinnostuneena lukemista lohikäärmeiden syntyperästä. Ja jos joku ihmettelee, tuo sivumäärä oli noin kymmenesosa siitä kirjasta. Violet oli lukenut sitä nyt tasan viikon. Ensimmäinen osa samasta kirjasarjasta oli noin yhtä pitkä, ja Violet luki sen kolmessa kuukaudessa. Tästä kakkososasta hän haluaa tehdä itselleen uuden ennätyksen, kuitenkin niin että olisi sisäistänyt kirjan tekstit.

Kun tyttö ehti sivulle 1573, Cassandra tuli ilmoittamaan, että olisi aika lähteä Viistokujalle. Vaikka Violet edelleenkin vastusti sitä että kaikki kolme olisivat yhdessä Viistokujalla, äiti vakuutteli vain että hän menisi Anthonyn kanssa ostamaan tälle uudet kirjat ja Violet saisi mennä yksin, mutta matka tehtäisiin yhdessä jästien taksilla. Violet ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan, mutta sitten Cassandra uhkaili että tyttö ei pääsisi Tylypahkaan, jos ei mene Viistokujalle. Jolloin tyttö totteli vaiteliaana.

Kun Violetin äiti sai pysäytettyä keltaisen taksiauton, kaikki kolme kampesivat sisään taksiin. Äiti meni etupenkille, ja Violet ja Anthony takapenkille. Sitten taksi lähti liikkeelle ja ajeli rauhallisesti pitkin Lontoon katuja kohti Viistokujaa. Tietämättään.

Kesken matkan syntyi kuitenkin riita Violetin ja Anthonyn välillä.

"Et saa koskeakaan kissaani!" Violet napautti.

"Saanhan. Sehän ostetaan perheen rahoilla." Anthony väitti.

"Jos hipaisetkaan sitä, taion sinut rupikonnaksi! Ja sellaiseksi todella rumaksi." Violet uhkaili.

"Violet." lasten äiti etupenkiltä sanoi tiukasti. Etupenkillä kuunneltiin lasten riitelyä taustalla soivan radion sijaan, ja siis, taksikuskikin.

"Voih, kun tuonkin ikäiset lapset vielä haaveilevat satumaailmoista." taksikuski huokaisi vilkuillen samalla auton kattoon kiinnittetystä peilistä lasten riitelyä.

"Mm." Cassandra vain mumisi, ja samalla helpottui että jästi uskoi noin.

Kun taksi saapui Charing Cross Roadille, kolmikko jätti hyvästit taksille ja äiti antoi maksun matkasta. Paikka oli Violetin mielestä kauheannäköinen.

Käveltyä hiukan pääsi perhe pubin eteen, joka oli nimeltään Vuotava noidankattila. Sen toisella puolella oli kirjakauppa ja toisella levykauppa.

"Mikä ihme on Kolme pientä porsasta? Ja tuo on ohuin kirja mitä olen koskaan nähnyt!" Violet kommentoi kauhistuneena tuijottaessaan kirjakaupan näyteikkunaa.

Violet, Anthony ja lasten äiti menivät sisälle Vuotavaan noidankattilaan. Pubin omistaja, kumara mies, tuli vastaanottamaan heitä.

"Tervetuloa rouva ja herra Attenborough. Oi, ja tuliko vielä neiti Attenborough myös?" mies tervehti hymyillen, ja vaikka henkilö oli ystävällinen, Violetia kuvotti mies.

"Maistuisiko rouva Attenboroughille tuliviski?" mies jatkoi.

"Ei kiitos, Tom. Menemme nyt Viistokujalle ostamaan Villukalle ja Anthonylle tavarat Tylypahkaan." Cassandra kertoi. Violetin pienet mutta tarkat korvat välittivät sanat Violetin kiukkuisiin aivoihin, ja hoksottimet herkistyivät heti.

"EN OLE VILLUKKA!" Violet kipautti äidilleen kämmenet nyrkissä kädet suorina alaspäin.

"Haha, selvä." Tom naurahti ja pakittaen lähti pois.

Perhe käveli pubin takapihalle, jossa eteen tuli punaisista tiilistä koostuva muuri. Cassandra otti omenapuusauvansa esiin, ja näpsäytti sauvallaan joitain tiilejä.

"Ei tuossa järkeä ole..." Violet kommentoi, mutta sanat jäi lyhyeen, kun tiilit alkoivat liikkumaan, ja eteen avautui Viistokuja. Violet jäi ammottamaan suu auki näkymää. Kujan kivitiellä liikkui paljon velhoja ja noitia, kuului pöllöjen huhuilua ja kissojen maukunaa, Viistokujalla oli täysi vilske päällä. Olemukseltaan paikka oli lumoava, vaikka selvästi vanha olikin.

"Tässä Violet ostoslistasi. Me lähdemme tästä Anthonyn kanssa Matami Malkinin kaapupuotiin. Tavataan Hienoja huispausvarusteita-kaupan edessä tunnin päästä." äiti kertoi, ja puhuessaan tämä ojensi Violetin saaman kirjeen Tylypahkaan, joka oli tullut jonkin aikaa sitten. Tämän hän teki siksi, koska mukana oli tullu myös lista tarvikkeista, mitä tyttö tarvitsisi koulussa. Violet lähti suuntaamaan ensin Säilä ja Imupaperiin, sillä hän tarvitsi kasan kirjoja.

"Miranda Kanahaukka, Loitsujen käsikirja 1, Bathilda Bagshot, Historian aikakaudet, Adalbert Jaaritellen, Taikojen perusteet, Emeric Kytkin, Muodonmuutokset aloittelijoille, Phyllida Itiö, Tuhat taikayrttiä ja -sientä, Arsenius Mittalasis, Taikaliemet ja -juomat, Lisko Scamander, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, Quentin Tytina, Pimeyden voimat, Itsesuojeluopas." Violet luetteli ostoslistastaan liikkeen omistajalle, joka sitten laittoi tiskille ison kirjapinon.

"Mikä on nimesi?" omistaja kysyi.

"Violet, Attenborough." Violet kertoi.

"Saat sitten nämä ilmaiseksi, kun opiskelet Tylypahkassa." omistaja sanoi ystävällisesti ja antoi kirjat Violetille.

Seuraavaksi Violet suuntasi Ollivandersille hankkimaan taikasauvansa.

Vanhahko mies oli tiskin takana, ja sen takana oli hyllyittäin sauvoja rasioissaan.

"Päivää neiti Attenborough. Olen herra Ollivander." mies tervehti hymyillen.

"Mistä sinä tiedät nimeni?" Violet kysyi kummastuneena.

"Tiedän vain. Muistutat hiukan äitiäsi nuorempana. Mutta siis tulit hankkimaan sauvasi?" herra Ollivander kysyi, ja ennen kuin Violet sai vastattua "Kyllä", oli tämä jo ottanut erään sauvan esille.

"Tammea, feeniksen pyrstösulka, 9 tuumaa, kimmoisa." herra Ollivander luetteli tiedot sauvasta ja ojensi sen Violetille. "Heilauta sitä."

Violet kokeili heiluttaa sauvaa. Se kipinöi pahansuovaisesti aluksi, ja pian se olikin tehnyt räjähdysmäisen... jutun. Jota on erittäin vaikesa selittää.

"Ei, eieieiei." Ollivander soperoi hieroen päätään, ja vaihtoi sauvan. "Piikkipaatsama, yksisarvisen häntäjouhi, 13 1/4 tuumaa, notkea."

Violet heti heilautti sauvaansa. Taikaa pinkoili sauvojen hyllyihin, ja se lennätti rasiat lattialle.

"Ei, ei ei ei." Ollivander kommentoi ja otti lattialta erään sauvan. "Haapaa, lohikäärmeen sydänjuuri, 10 1/4 tuumaa, erittäin joustava."

Violet heilautti taas sauvaa. Siitä purskahti hento ja ystävällinen taikatomu.

"Fantastista. Olet löytänyt sauvasi." Ollivander kertoi hymyillen

Kun Violet oli käynyt kaikissa kaupoissa mistä tarvitsi tavaraa, hän vihdoinkin saapui Viistokujan kauppaan, mihin hän oli odottanut innolla pääsevänsä: Ihmeiden eläintarha.

Päästyään sisälle tippui tytön eteen pöllönkakkaa. Se oli lähellä osua Violetiin, ja tämä oli kiljaista, nutta tajusi ajoissa pitää suunsa kiinni. Sitten hän alkoi keskittymään ympäristöön. Katossa roikkui yksittäisiä pöllöjen häkkejä. Seinät oli myös täynnä häkkejä, mutta pöllöjen lisäksi oli mm kissojen, rupikonnien ja pikkueläinten häkkejä.

"Hei, miksi tuossa ylhäällä on kakkatykkejä?" Violet kysyi osoittaen katossa roikkuvia pöllöjen häkkejä.

"Ei meillä mahdu enää seinille, kissat synnyttivät pari päiväö sitten jättipentueita." myyjä totesi rennosti. "Millaisen eläimen haluat?"

"Kissan." Violet kertoi heti paremmalla tuulella. Nyt hänen toiveensa toteutuisi!

Myyjä vei tytön sille puolelle kauppaa, missä kissat olivat. Kolme hyppäsi heti Violetin päälle.

"Hei, lopeta." Violet naurahti, kun valkoinen kilpikonnakuvioinen nuori naaraskissa nuolaisi tyttöä poskesta. Tämä puski tyttöä jatkuvasti.

"Kaunis ja söpö." Violet totesi ja silitti kissaa päälaesta. "Haluan tämän."

"Oletko varma, se on maatiaiskissa." myyjä huomautti.

"Varma." Violet sanoi vahvasti.

"Selvä. Maatiaiskissa maksaa 5 kaljuunaa ja 8 sulmua." myyjä kertoi, ja Violet antoi rahat. Tyttö sitten lähti onnellisena kissa sylissään ulos Ihmeiden eläintarhasta.

Violet haki tavarakärrynsä ja laski kissansa noidankattilaan. Tyttö laittoi myös rahapussinsa sinne. Violet alkoi työntämään kärryjä kohti Hienoja huispausvarusteita-kauppaa. Matkan varrella eräs tyttö kompastui kivitiellä. Tällä oli punainen, suora tukka ja siniset silmät. Hiukset ulottuivat vähän yli lapaluiden ja pituutta oli hiukan enemmän kuin Violetilla. Violet jätti kärrynsä ja meni auttamaan tyttöä. Taskusta tytöltä lähti rupikonna.

"Ei Bartholomew!" tyttö kiljaisi ja yritti kurottaa rupikonnaansa, joka kuitenkin hyppeli kauemmaksi. Sitten Violetin noidankattilasta ponkaisi tämän kissa.

"Takaisin!" Violet käski, mutta turhaan - naaras oli alkanut jahtaamaan rupikonnaa. Samalla Violetin kärry alkoi lipumaan alamäkeä alas.

"Hoitele lemmikit." Violet käski tyttöä ja meni itse kärrynsä perään. Se oli painava, ja Violet ei saanut sitä pysäytettyä. Hän onnistui kuitenkin hidastamaan vauhtia.

Kun alamäki loppui, kärryn hän sai vihdoin pysäytettyä. Sitten Violet juoksi takaisin ylöspäin. Puolessavälissä mäkeä kissa ja rupikonna Bartholomew juoksivat (tai no rupikonna hyppeli) päin Violetia. Kaatunut tyttö ei näköjään onnistunut saamaan eläimet hoidettua. Violet otti kissansa syliin, ja Bartholomeown noidankattilaan.

*Tuskin se onnistuisi lähtemään siitä.* Violet ajatteli. Sitten kaatunut tyttö juoksi kärrynsä kanssa kolmikon luokse.

"Sinulla on kyllä ilkeä kissa." tyttö totesi ja otti rupikonnansa noidankattilasta.

"Itsepähän päästit rupikonnasi juoksentelemaan." Violet pisti takaisin.

"No, anyway. Mikä sinun nimesi on?" tyttö kysyi.

"Violet." Violet esittäytyi.

"Noh, minä olen Miranda." tyttö kertoi.

"Ai Kanahaukka?" Violet kysyi.

"Ei! En ole edes sukua tälle. Olen Bassingthwaighte." Miranda kertoi.

"Teillä on kyllä monimutkaisia nimiä." Violet totesi ajatellessaan sukunimeä ja rupikonnan nimeä.

"Juu. Isosiskoni on Bernadette ja Mirabella. Ja isä Archibald. Mutta äiti on April. Hänen suvussa kaikilla oli lyhyt nimi, ja hän halusi myös ainakin yhdelle lapselleen lyhyen nimen. Isä ei kuitenkaan sitä halunnut, koska hänen suvussaan kaikilla oli pitkä ja monimutkainen nimi. Olen sitten vähän kuin siltä väliltä." Miranda kertoi.

"Okei." Violet sanoi.

"Hei, syödäänkö jäätelöt, kun kerran tultiin Vahvahqon jäätelöbaarin luo?" Miranda kysyi.

"Okei." Violet tokaisi, ja tytöt menivät jäätelöbaarin eteen. Sisällä seisoi hymyilevä Qaino Vahvahqo, omistaja.

"Hei, mitä makua, kuinka monta palloa ja mukissa vai vohvelissa?" tämä kysyi hymyillen.

"Neljä palloa, minttu, tiikeri, Bertie Bottin joka maun rakeet ja kermakalja, vohvelissa." Miranda tilasi innokkaasti.

"Mitä makuja on?" Violet tiedusteli.

"Kaikkea, mitä toivot." Vahvahqo vakuutteli.

"Ööh... No, minulle vain tiramisujäätelö, jos sellaista on, mukissa." Violet pyysi hieman epäilevänä.

"Älä huolehdi, sitä on!" Qaino kertoi. Sitten tämä alkoi annostelemaan jäätelöitä. Violet tuijotti kummastuneena Vahvahqoa, ja tämän jäätelöbaaria. *Miten noin pieneen paikkaan mahtuu "kaikkia makuja", kun se sanoo noin. Ainakin tiramisujäätelö on sen verran harvinainen.* tyttö tuumi. Kun Vahvahqo ojensi jäätelöt oli Violetin pakko huokaista ihastuksesta - jäätelö oli taivaallisen näköinen! Valkeaa jäätelöä, kakkupaloja seassa ja suklaajauhetta päällä! Maistaessaan kokonaisuus oli Violetin mielestä upea, kun kermainen jäätelö levisi kielelle ja sitten sai pureskella kakkupaloja. Sekä se suklaajauhe toi mukavan tuntuman. "Vvvoi mifem hyvvää." Miranda taivaili jäätelöään suussaan. Violet irvisti, hän vihasi kun joku puhui ruokaa suussa. "Mm." tämä vain mumisi. "Muuten, jos rupikonnallani on sen verran hieno nimi sinun mielestä, niin mikä kissasi nimi on?" Miranda tiedusteli. Violet mietti, ja tajusi, ettei kissallaan olekaan vielä nimeä, joten tämä vastasi: "Sillä ei itse asiassa juuri ole. Ostin sen juuri ennen... Noh, tapaamistamme." "Haha. Noh, tuo on ihan nätti kisu joten sille pitää antaa myös nätti nimi!" Miranda naurahti. "Mistä tykkäät?" "Ööh, miksi kysyt?" Violet ihmetteli ja otti kissansa esille kärrystään syliinsä. "No kerro vain." Miranda maanitteli. "No okei okei." Violet tuhahti rapsuttaen kissaa niskasta. "Tykkään hedelmistä, jäätelöistä, tiramisusta, eläimistä, kirjoista..." "Okei, tuo jo riittää. Eläimien ja kirjojen nimet jätetään jo heti pois. Ja jäätelöt. Hedelmät ovat vähän diiba daabaa... Eihän mikään Banaani tai Omena sovi tuolle kaunokaiselle. Hmm, jäljelle jäi tiramisu. Ehkä kissasi nimi voisi olla Tiramisu? Tai Tira, Diana, Dina, Misu?" Miranda ehdotteli innoissaan, ja sanoessaan viimeisen ehdotuksensa, tämä purskahti nauruun, joka kuului varmaan Tylypahkaan asti. Violet ei pitänyt noista jälkimmäisistä ehdotuksista, mutta Tiramisu maistui tytön kielellä aika hyvälle. "Ristin tämän Tiramisuksi." Violet päätti, kosketti sormillaan pientä vesilammikkoa ja yritti tehdä ristin kissansa otsaan pelleillen. Vastaristitty Tiramisu ei kuitenkaan pitänyt vedestä vaan sähisi ja raapaisi omistajaansa käsivarteen. "Etkö tiennyt ettei kissat pidä usein vedestä?" Miranda ihmetteli, ja Violet laski nolostuneena päänsä. "Tiesin, mutta aina voi yrittää. Poikkeuksiakin välillä tapahtuu." tämä selitti, ja uskoi itsekin siihen.

//no niin jotta tästä ei tulisi liian pitkää niin lopetan sen nyt :D, hehe sori kun tuskin tuli ajoissa mutta en halunnut missään vaiheessa lopettaa tätä hehe//