2. luku - Gaian salaisuus

Gaia katsoi Vincentiä arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Vincent ei osannut tulkita, mitä se tarkoitti, mikä ärsytti häntä suuresti.

- No? hän sanoi kärsimättömästi.

Poikkeuksellisesti Gaia ei heti tiennyt, mitä sanoa. Hän oli kutsunut Vincentin käymään luokseen, mikä oli myös poikkeuksellista, sillä yleensä he tapasivat vain perhekodissa kun Gaia tuli sinne pitämään keskustelutuokioita nuorille. Toisaalta Gaia oli sanonut, että Vincent voisi tulla viettämään Tylypahkan lomiaan hänen luokseen, mikäli Vincent ei halunnut palata perhekotiin.

Olihan Vincentillä perhekodista hyviäkin muistoja, mutta varsinkin viime aikoina hänen ja Oscarin välit olivat kiristyneet eikä hän ollut lainkaan varma, halusiko hän mennä enää perhekotiin sillä uhalla, että joutuisi siellä tekemisiin Oscarin kanssa. Lähes joka päivä Tylypahkan kirjeen saapumisen jälkeen he olivat ajautuneet riitoihin ja Vincentistä tuntui, ettei jaksaisi sitä enää kuin ne pakolliset päivät, joita oli jäljellä ennen Tylypahkaan lähtöä. Muutenkin Vincentistä tuntui, että kaikki halusivat vain hänet pois heidän luotaan, joten ehkä hänen olisi sitten parempi pysyä poissa.

Vincent havahtui ajatuksistaan taas siihen, miksi hän ylipäätään oli Gaian kotona. Gaia oli edelleen jollain tapaa vaivaantuneen oloinen eikä saanut sanottua mitään, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Vincent istui sohvalla yrittäen näyttää mahdollisimman rennolta, vaikka toisaalta häntä ahdisti Gaian outo käytös ja pian koittava lähtö Tylypahkaan. Toisaalta oli mukavaa päästä Oscarista eroon, mutta Vincent ei ollut ollenkaan varma, miten hän sopeutuisi elämäänsä velhona.

- En ole kertonut sinulle ihan kaikkea, Gaia sanoi vihdoin vapisevalla äänellä pitkän hiljaisuuden jälkeen. - Enkä aio kertoa nytkään, mutta voin kertoa sinulle osan.

Vincent oli tyrmistynyt. Hän pitänyt Gaiaa rehellisyyden perikuvana, joten hänen mielikuvansa Gaiasta mureni täysin. Hänen rentoutena kaikkosi täysin ja hän nousi sohvalla uhkaavampaan asentoon. Vincent tunsi sisällään yhä kasvavaa vihaa, tai lähinnä pettymystä. Keneen tässä pystyi luottamaan, kun Gaiakin salasi häneltä asioita? Niin monia keskusteluja he olivat vuosien aikana käyneet, että hän oli jo luullut puhuneensa Gaian kanssa kaikesta. Hän ei tiennyt mitä odottaa, mutta asia ei voinut olla mikään kovin hyvä. Sen verran vakava tunnelma oli. Vincent nousi raivokkaasti ylös sohvalta.

- Jos et aio kertoa kaikkea, turha sitten kertoa mitään! Vincent huusi. Hänestä tuntui, että haluaisi heittää jotain Gaian tavaroita lattialle, mutta ei viitsinyt tehdä sitä ainakaan vielä, joten hän tyytyi vain harppomaan vihaisena ympäri olohuonetta, silmäillen ympärillä olevia esineitä.

- Aion minä kuitenkin kertoa sen minkä voin, Gaia sanoi ja tuntui saaneen tavanomaisen rauhallisen, mutta itsevarman äänensä takaisin. Hänen katseensakin oli jo päättäväisempi.

- Entä, jos en halua kuunnella? Vincent sanoi napakasti.

- No, enhän minä sille sitten mitään voi. Mutta tästä olisi sinulle paljon hyötyä Tylypahkaan, Gaia maanitteli.

Vincent vihasi sitä, että häntä alkoi kiinnostaa, mitä Gaialla oli asiaa. Hän pysähtyi mahonkilipaston eteen ja silmäili siinä olevia koruja. Hän yritti esittää, että ne olivat kiinnostavampia kuin Gaia ja hänen asiansa.

Gaia odotti kärsivällisenä, mitä Vincent tekisi. Ei hän itsekään tiennyt, mitä tekisi - hän halusi tietää Gaian asian, paljastamatta että oikeasti halusi tietää sen. Kesti kauan, ennen kuin Vincent reagoi Gaian sanoihin mitenkään.

- Jos se on sulle niin tärkeää, niin kerro sitten, hän sanoi hiljaa.

Vincent oli edelleen selkä Gaiaan päin, tutkimassa mitä lipastosta löytyi. Gaiaa ei tuntunut häiritsevän, että Vincent penkoi hänen tavaroitaan.

- Selvä, Gaia sanoi varmana. - No, ei kai tämä tästä odottamalla miksikään muutu. Mutta, kun sinähän olet kohta lähdössä sinne Tylypahkaan, niin tämä tulee sinulle hyödylliseksi.

Gaia poistui johonkin toiseen huoneeseen, Vincent kuuli sen takanaan kaikkoavista askelista. Hän kuuli Gaian kolistelevan jotain tavaroita ja pian Gaia oli palannut takaisin olohuoneeseen, pidellen melko pientä, kapeaa mutta pitkää laatikkoa.

- Tässä, hän sanoi ja ojensi sen enempää selittämättä Vincentille. Vincent katsoi Gaiaa epäuskoisena, mutta avasi kuitenkin hetken päästä laatikon. Sieltä paljastui kymmenen tuuman mittainen, puinen esine. Vincent otti sen käteensä tutkiakseen, mikä se on. Ei ollut kovin vaikea arvata, että kyseessä oli taikasauva.

- Se on mäntyä, ydin lohikäärmeen sydänjuuri, Gaia sanoi. Vincent oli kuulevinaan Gaian äänensävyssä vaikuttuneisuuden. Hänen teki mieli kysyä, mistä Gaia sen tiesi, ja mitä väliä sillä ylipäätään oli, mutta hän ei halunnut näyttää liian kiinnostuneelta.

- Tämäkö oli se kauhean tärkeä asia, mitä halusit kertoa? Eikö se ole ihan normaalia, että velhoilla on taikasauvat, Vincent sanoi liioitellun kyllästyneellä äänellä.

Hetken sauva tuntui vain puun palaselta Vincentin kädessä, mutta kun hän oli pidellyt sitä vähän aikaa, sauva tuntui siltä, kuin se olisi aina ollut hänellä. Tunnetta oli vaikea kuvailla, mutta uusi esine ei tuntunut lainkaan sopimattomalta ja kummalliselta, vaan se tuntui sopivan täydellisesti Vincentin käteen ja jollain sanoinkuvaamattomalla tavalla hän tunsi sen voiman.

- Niin, kyllähän kaikilla velhoilla on sauvat, mutta tapa jolla sait sen, on erikoinen. Yleensä kaikki käyvät nimittäin hankkimassa sauvansa itse Viistokujalta, sieltä noidat ja velhot hankkivat aina tavaransa. Tuo rasia kuitenkin löytyi tavaroidesi seasta, kun tulit perhekotiin ja päätin ottaa sen talteen, ennen kuin kukaan muu näkee sen. En tiedä, olivatko sijaisperheet ennen perhekotiin tuloasi nähneet taikasauvan, mutta vaikka olisivatkin, he taatusti luulivat sitä vain leikkikaluksi. Minun teoriani on, että sen takia se kulkikin mukanasi kodista toiseen, koska se on yksi ainoista asioista, jonka sait vanhemmiltasi ennen kuin he antoivat sinut pois. Luultavasti sauva on joko isäsi tai äitisi vanha. Niin siis luulen asian olevan. Sauva on varmasti aito, minä kyllä tunnistan oikean sauvan kun sellaisen näen, olihan sisaruksillani ties minkälaisia kapistuksia.

Vincent oli hämmentynyt, koska hänellä ei ollut ollut aavistustakaan, että hänellä oli ollut taikasauva jo pitkään. Vielä vähemmän hänellä oli ollut aavistusta siitä, että hänellä oli omistuksessaan jokin näinkin merkityksellinen tavara, jonka oli saanut vanhemmiltaan. Tai ainakin oletettavasti niin. Ei Vincent ollut varma, oliko sauva hyvä asia, mutta se tuntui koko ajan paremmalta hänen kädessään, vaikka hän ei halunnutkaan myöntää sitä.

- Sauva ei kuitenkaan ollut ainoa asia, jonka sait. Sinulla on nimittäin melko paljon rahaa Irvetassa, noitien ja velhojen pankissa, perintönä vanhemmiltasi. En voi kertoa mistä tiedän tämän kaiken, mutta sinun täytyy vain uskoa, Gaia sanoi.

Vincent yritti tarkkailla Gaiaa, josko hän huomaisi hänen valehtelevan, mutta Gaia vaikutti ärsyttävän varmalta asiastaan. Vincent oli entistäkin hämmentyneempi, koska hänellä oli niin paljon kysymyksiä, mutta ei tiennyt saisiko niihin vastauksia.

- Vanhempani ovat siis jättäneet minulle perinnöksi sauvan ja rahaa… Mutta miksi ihmeessä? Hehän vihasivat minua, eivät he muuten olisi antaneet minua pois!

Vincent melkein heitti sauvan menemään, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä. Jollain tapaa hän tykkäsi sauvasta, vaikka se ärsyttikin häntä. Huudahduksensa jälkeen hän jäi vain seisomaan hiljaa, edelleen lipaston viereen, tuijottaen juuri saamaansa taikasauvaa ja miettimään pankissa olevia rahojaan.

- En tiedä, Gaia sanoi vain vastaukseksi Vincentin kysymykseen, mutta ei kuulostanut kovin vakuuttavalta.

Vincent ei kuitenkaan jaksanut miettiä sitä nyt - hän tuskin edes saisi Gaialta mitään maailmaamullistavia vastauksia. Hän päätti yrittää selvittää asian itse. Vincent pysyi edelleen hiljaa ja mietti ankarasti. Kaikista järkevintä olisi ollut, että hänen vanhempansa eivät olisi jättäneet hänelle mitään, vielä vähemmän taikasauvaa, koska hehän uskoivat ettei Vincentistä ikinä tulisi kunnon velhoa. Ehkä hänen vanhempansa luulivat voivansa sovittaa kaiken Vincentin kokeman rahalla, se ei olisi yhtään tavatonta, kun kyseessä olivat Felix ja Yvonne de la Fort. Eiväthän he koskaan olleet välittäneet mistään muusta kuin rahasta ja maineesta, jota pilaamasta vääränlainen poika piti saada hävitettyä. Ikävät muistot nousivat pintaan, joten Vincentin olemus muuttui hiljaisen rauhallisesta sekunnissa taas uhmakkaaksi ja vihaiseksi.

- Entä, jos en halua tätä rumaa sauvaa, ja niitä likaisia rahoja?! Vincent kiivastui.

Gaia näytti säälivältä, mutta yritti tapansa mukaan löytää järkiratkaisun tilanteeseen.

- Sitten sinun täytyy hankkia uusi sauva Ollivanderilta, Viistokujalta. Tiedän että olet vihainen, mutta suosittelen taas miettimään asiaa. Sauvahan voi olla sinulle täydellinen, sinun täytyy antaa sille mahdollisuus. Ja joka tapauksessahan rahat tulevat olemaan holvissasi, vaikka et niitä haluaisikaan, hän sanoi.

- Aina minun pitäisi vain miettiä, Vincent tuhahti. Vincent piteli sauvaa ja sen laatikkoa edelleen käsissään, vaikka hän olisi halunnut heittää nekin menemään, samoin kuin ympärillä houkuttelevasti lojuvat tavarat.

- Ei sinun mikään pakko ole tuota sauvaa, eikä niitä rahoja käyttää, jos et halua. Mutta en minä tätä tietoa voinut enempää sinulta salata, muutaman päivän päästä sinähän lähdet jo Tylypahkaan.

Vincentistä olisi ollut parempi, että Gaia olisi jättänyt kertomatta. Ehkä Gaia ymmärsi, miten Vincent olisi reagoinut ja siksi pitkittänyt kertomista, ja pitänyt sauvaa piilossa kotonaan.

- Mieti rauhassa, mutta sinun täytyy sitten pitää kiirettä, jos haluat hankkia uuden sauvan ennen Tylypahkaan menoa. Muut tavarat sinulle on jo hankittu.

Vincent ei osannut yllättyä enää mistään. Jotkut olivat siis hankkineet hänelle koulutarvikkeetkin hänen puolestaan, hänen tietämättään. Ei sillä että hän olisi mitenkään kovin innoissaan ollut niitä itse hankkimassa, mutta olisi se ollut kiva tietää. Gaia taisi ymmärtää asian Vincentin pettyneestä ilmeestä.

- Tiedän että luottamuksesi minuun on kärsinyt, mutta halusin vain, että kouluunlähtösi sujuu mahdollisimman hyvin. En vaan voinut vastustaa kiusausta, kun eräs tuttavapariskunta kertoi minulle, että heidän tyttärensä aloittaa tänä vuonna Tylypahkassa, joten pyysin heitä tuomaan ekaluokkalaiselle pakolliset tavarat sinullekin. He tietävät, että tiedän aika paljon velhomaailmasta, vaikka olenkin surkki, mutta sitä en tiedä, miten Viistokujalle pääsee. Perheeni ei koskaan ottanut minua mukaan sinne, kun olin vasta pieni. Ja vielä vähemmän sen jälkeen, kun selvisi, että en osaa taikoa.

- Taidat unohtaa, että minä en paljoa velhomaailmasta tiedä, Vincent mutisi vastahakoisena. Joka kerta häntä ärsytti entistä enemmän, kun joutui myöntämään sen itselleen. Hän toivoi, ettei joutuisi paljastamaan tietämättömyyttään Tylypahkassa.

- Voin kertoa sen verran kuin tiedän ennen lähtöäsi. Mutta muista, että Tylypahkaanhan sinä menet oppimaan, Gaia sanoi kepeästi.

- Sitä ennen sinun pitää myös päättää, mitä teet perintösi kanssa, hän jatkoi tällä kertaa painokkaammalla äänensävyllä.

Päätöksiä toisensa perään. Ensin piti päättää, lähtisikö Vincent ylipäätään Tylypahkaan vai jäisikö hän loppuiäksi jästien maailmaan. Sitten, kun hän oli päättänyt lähteä opiskelemaan taikuutta, tuli tämä. Se taisi olla huonoin päätös, minkä Vincent oli ikinä tehnyt.