- Se friikki sai jonkun kirjeen, onkohan se kutsu jonnekin pöpilään.
Oscar Marshallin nauru raikui valkean talon pihamaalla. Hänen ympärillään oli pari nuorta, jotka naurahtivat kepeästi Oscarin tokaisulle. Talon keittiön ikkuna oli auki, jotta sisälle virtaisi raitista ilmaa. Keittiössä seisoskeli pari vuotta Oscaria nuorempi poika, joka oli juuri kuullut vanhemman pojan sanat. Ei ollut vaikea arvata, kenestä Oscarin sanoissa oli kyse.
Vincent ei ollut koskaan ollut kovin suosittu, mutta tänään hän oli ollut entistäkin enemmän negatiivisen huomion kohteena, kun aivan yhtäkkiä ikkunasta oli pöllähtänyt sisään ruskea, suurikokoinen pöllö. Pöllö ei ollut tullut sisään yksin, vaan sillä oli ollut mukanaan kirje, juurikin Vincentille. Kukaan perhekodissa ei juuri ikinä saanut postia, ja vielä vähemmän pöllöillä kuljetettuina. Kaikki olivat tietenkin heti kiinnostuneet, mitä oli meneillään, ja Vincent ei ollut pitänyt siitä ollenkaan. Hän ei kaivannut yhtään enempää muiden ihmetteleviä katseita, kuin hän oli tottunut vuosien varrella saamaan.
Varsinkin Oscar oli ottanut kirjeestä ilkkumisen asiakseen, ja se sai Vincentin tunteet kiehumaan. Kirje oli jälleen kerran muistutus siitä, että hän oli jollain tapaa erilainen, se, joka ei kuulunut joukkoon - poika, jolla oli kummallisia kykyjä, joista hän ei itsekään ollut perillä. Asioita vain tapahtui, hänen vaikuttamatta asioihin tietoisesti.
- Pakko sen on olla, kun ei se suostu näyttämään sitä.
Vincent ei halunnut vain jäädä kuuntelemaan, kun häntä haukuttiin porukalla pihalla, joten poika harppoi nopein askelin ovesta ulos ja kohti keskellä pihaa seisovaa ruskeatukkaista poikaa. Viha kasvoi Vincentin sisällä joka askeleella, mutta hän pyrki vielä hillitsemään itsensä.
- Eikö sulla oo parempaa tekemistä? Vincent tiuskaisi eikä pystynyt kunnolla pitämään vihan tunteita poissa äänestään.
- Mitä se sulle kuuluu, mitä mä teen? Oscar heitti takaisin ja nauroi taas yhtä ärsyttävää nauruaan kuin aiemminkin.
Kaikki tapahtui taas kuin salamaniskusta. Vincent ei ehtinyt edes liikuttamaan kättään, kun jostain ilmestyi kuin näkymätön nyrkki, joka löi Oscarin maahan. Poika vinkaisi ja katsoi Vincentiä kauhunsekaisin ilmein.
- Mähän sanoin, että se on friikki!
Samassa pihalle asteli punatukkainen nainen, joka huudahti kantavalla, rauhaa mutta auktoriteettia uhkuvalla äänellään:
- Mitä täällä tapahtuu? Lopettakaa heti!
Vincent näytti niin viattomalta, kuin vain osasi. Eihän hän ollut tehnyt mitään, korkeintaan vain katsonut Oscaria vihaisesti. Nainen käveli poikien ja kauempana tilannetta seuraavien muiden asukkaiden luo ja katsoi vuoroin Oscaria ja Vincentiä arvioivasti.
- Tuo löi! Oscar ähisi ja oli jo päässyt jaloilleen. Hän piteli polveaan katsoen Vincentiä sivusilmällä.
- Enpäs, Vincent intti. - Itse vain kaaduit.
Vincent risti kätensä rinnan päälle ja yritti näyttää itsevarmalta. Gaia Brooke oli saapunut paikalle kreivin aikaan ja Vincent näytti omahyväiseltä - hän tiesi, että Gaia pitäisi hänen puoliaan eikä kertoisi kirjeen sisältöä, vaikka Vincent olikin jo ehtinyt kertoa siitä Gaialle. Vuosien varrella heistä oli tullut läheiset, voisi melkein sanoa, että Gaia oli Vincentille kuin äiti. Ainakin enemmän, kuin Vincentin biologinen äiti oli koskaan ollut.
- No niin, otetaan vain ihan rauhassa, Gaia sanoi ja näytti selvästi punnitsevan seuraavia sanojaan.
- Johtuuko tämä siitä kirjeestä?
Vilunväreet kulkivat pitkin Vincentin selkäpiitä. Taas se pahuksen kirje. Mieluummin hän olisi ollut puhumatta koko asiasta. Vincent vain nyökkäsi lyhyesti.
- Tätä koko tilannetta ei olisi tullut, jos tuo vain kertoisi, mikä se kirje on, Oscar selitti selvästi turhautuneen oloisena.
Vincent sai tunteensa hillittyä, vaikka hänestä tuntuikin, että toinen mottaus Oscariin voisi tehdä terää. Hän ei vain ollut varma, miten hän pystyisi tekemään sen, oikeastaan tekemättä sitä.
- Kaikki asiat eivät kuulu sinulle, Gaia sanoi totutun rauhallisella, mutta hämmentävän voimakkaalla äänellään. - Kaikkein vähiten toisten ihmisten yksityiset postit.
Oscar näytti typertyneeltä, aivan kuin olisi juuri saanut selville maailman mullistavimman tiedon. Pian hän sai kuitenkin tavanomaisen uhmakkaan puhetyylinsä takaisin.
- Mikä niin paha asia on, ettei sitä voi kertoa?
Gaia huokaisi syvään ja katsoi Oscariin mahdollisimman vetoavasti.
- Ei kyse ole siitä, että asia olisi jotenkin erityisen paha, mutta ei sinustakaan varmaan olisi kiva, jos kaikkia asioitasi udeltaisiin.
Oscar mutisi jotain, mutta niin hiljaa, ettei kukaan kuullut sitä.
- Hyvä, me tästä lähdemmekin. Tästä asiasta tuskin tarvitsee enää puhua, Gaia sanoi tiukasti ja viittoi Vincentin mukaansa. Vincent oli ihmeissään, mutta seurasi kuitenkin Gaiaa.
- Kiitti, Vincent sanoi hiljaa. - Hiljenihän se idiootti.
- Ei hän ole idiootti, utelias vain, Gaia järkeili.
Muut jäivät taaemmas piha-alueella, kun Gaia käveli Vincent vierellään etäämmäs.
- Sinun täytyy oppia hallitsemaan taikavoimiasi, Gaia sanoi tyynellä äänellään, mutta sai silti Vincentin hätkähtämään, suorastaan säikähtämään.
- En minä osaa taikoa! Vincent huusi kauhistuneena. Olisi ollut ihme, jos kukaan pihalla ei olisi kuullut sitä, vaikka muut seisoivatkin kaukana.
Gaia loi Vincentiin pitkän, tavallaan kannustavan, mutta samalla jopa säälivän katseen.
- Minkä takia sinä sitten luulet, että niitä asioita tapahtuu? Äskenkin Oscar vain kaatui, ilman mitään näkyvää syytä, juuri silloin kun sinä olit ärsyyntynyt. Nuorilla velhoilla on tapana käydä niin, että he taikovat vahingossa silloin kun ovat esimerkiksi vihaisia, koska eivät vielä osaa hallita taikuuttaan. Sen takia he menevät taikakouluun opiskelemaan.
Seurasi pitkä hiljaisuus. Vincentiä ärsytti, mutta hän yritti hillitä negatiivisia tunteitaan, ettei taas vahingossa taikoisi. Vaikka Gaian sanat ärsyttivätkin, Vincent ei silti halunnut, että Gaialle kävisi mitään.
- Mutta en minä halua olla velho.
Vincent sanoi sen niin hiljaa, että Gaialla oli vaikeuksia kuulla sitä. Vincent vaipui syvän epätoivon valtaan. Hän oli toivonut, että kun hän asuisi jästien luona, hänen taikavoimansa pikkuhiljaa hiipuisivat, mutta vuosien aikana ne tuntuivat vain vahvistuneen.
- Vaikka sinä kuinka kieltäisit, sellainen sinä kuitenkin olet. Sehän on hieno ominaisuus, voit saavuttaa vaikka mitä, kunhan vain opit käyttämään taikaasi oikein. Siksi suosittelen, että hyväksyt sen kirjeen kutsun, ei sitä kovin usein tarjota koulupaikkaa kultalautasella.
- Siis pöllön kynsissä, Vincent tuhahti.
Koko ajatus oli hänen mielestään käsittämätön, hän menisi samaan paikkaan muiden yhtä outojen ihmisten kanssa, ja jollain tapaa oppisi “taikomaan”. Eihän velhoja ollut kuin jossain fantasiaelokuvissa, joita Vincent joskus katsoi jästien kanssa.
- Mutta minä mietin asiaa, Vincent kuitenkin sanoi ja Gaian kasvoille levisi lämmin, ymmärtäväinen hymy.
- Päätöksesi on tärkeä, päätät sitten millä tavalla tahansa.
Niin Vincent sitten mietti, vaikka olikin jo päättänyt asian heti, kun oli lukenut kirjeen ensikertaa - hän ei menisi siihen kouluun. Tylypahka, kyllähän hän muisti siitä puhuttaneen, vaikka hän olikin vain muutaman vuoden vanha asuessaan vielä vanhempiensa luona. Ainahan he jauhoivat siitä, että kunhan Vincent vain olisi tarpeeksi vanha, hän menisi Tylypahkaan oppimaan taikuutta ja kuuluisi Luihuiseen, aivan kuten vanhempansakin aikoinaan.
- Sinusta tulee mahtava pimeyden velho, Felix de la Fort oli sanonut, mutta eihän pieni Vincent tietenkään ollut tajunnut mitä se tarkoitti. Eikä sen koommin tajunnut mitään Tylypahkasta, kuin Luihuisestakaan.
Hän tiesi vain sen, että Tylypahka oli koulu, ja nyt hän tiesi sen, että hänet oli kutsuttu sinne. Ikävät muistot tulvivat mieleen lapsuudesta. Vincent ei juuri muistanut vanhempiaan, mutta kyllä hän tiesi, miltä he näyttivät, ja jotkut heidän sanansa ja tekonsa olivat syöpyneet varmaan loppuiäksi hänen mieleensä. Joitakin sanoja hän oli ollut liian nuori ymmärtääkseen, mutta hänelle tuli selväksi se, että hänessä oli jotain vialla. Isän sanat pimeyden velhoudesta olivat ehkä ainoat positiiviset sanat, jotka Vincent muisti - siinä mielessä positiiviset, ettei niissä ainakaan haukuttu Vincentiä. Ei hän tosin ollut varma, olivatko pimeyden velhot ollenkaan positiivinen asia, mitä ikinä sitten tekivätkään.
Vincent tunsi olevansa niin vieraantunut koko taikamaailmasta, että hänestä tuntui, ettei hän kuulunut sinne. Mutta toisaalta hän tunsi, ettei hän kuulunut jästienkään joukkoon. Vaikka hän jäisi jästimaailmaan, ei se tarkoittaisi, että velhous poistuisi hänestä. Se jäisi häneen ja hänen täytyisi vain oppia elämään asian kanssa, vaikka tuskin koskaan tulisi sopeutumaan kunnolla siihenkään maailmaan. Vincentin täytyi valita, kummassa maailmassa hänellä olisi enemmän mahdollisuuksia.
Vincent tiesi, että Gaia halusi hänen ottavan koulupaikan vastaan - olihan Gaian suurin toive ollut lapsena, että hänelläkin olisi ollut taikavoimia niin kuin muilla perheenjäsenillä ja että hänkin olisi päässyt kouluun oppimaan niiden käyttöä. Sen muistaessaan, Vincentille tuli jopa paha olo. Hänellä oli taikavoimia, vaikka hän ei olisi tahtonut, ja Gaialla ei ollut niitä, vaikka hän olisi tahtonut. Miksi maailma oli niin epäreilu? Vincent potkaisi huoneensa lipastoa, ihan kuin se olisi jotenkin auttanut asiaa. Sitten hän istui sänkynsä reunalle pitelemään kipeää jalkaansa ja miettimään edelleen, mitä hän vastaisi kutsuun.
- Minä menen sinne kouluun, Vincent sanoi myöhemmin illalla, kun Gaia tuli käymään hänen huoneessaan.
- Olethan aivan varma, Gaia varmisti, koska ei halunnut, että Vincent teki päätöksen vain sen takia, että Gaia halusi hänen menevän kouluun.
Vincent nyökkäsi ja jopa hymyili arasti. Tylypahkaan meno oli alkanut illan mittaan näyttäytyä hänelle enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Totta kai hänellä oli edelleen omat epäillyksensä Tylypahkaa ja koko taikamaailmaa kohtaan, mutta hän oli sen verran uhkarohkea, että halusi ottaa haasteen vastaan taikuuden salojen selvittämisestä. Hän ei tiennyt taikuudesta juuri mitään, koska hänen vanhempansa eivät olleet kertoneet, joten hän halusi ottaa siitä selvää.
- Turha toivo, ei sinusta kuitenkaan ole siihen, isän sanat kaikuivat Vincentin päässä. Ehkä se oli juuri se syy, miksi hänen mielensä muuttui. Jos hän ei menisi kouluun, hän luovuttaisi. Jos hän menisi - niin kuin hän aikoi tehdä - hän näyttäisi, että hän pystyisi siihen.
Vincentistä tulisi kuin tulisikin oikea velho.
Todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu aloitustarina! Lukijana kiinnostuin välittömästi juonesta.
Gaia vaikutti mahtavalta henkilöltä ja hänellä sekä Vincentillä on luottavainen suhde. Gaiasta tosiaan tuli mieleen hieman äitihahmo.
Oscarin sekä muiden lasten irvailu ja piikittely Vincentin saamasta kirjeestä tuntui inhottavalta mutta tilannetta kevensi se, kun Oscaria motattiin taian avulla, jota Vincent ei edes tajunnut tehneensä.
Vincentin luonne ja menneisyys tuli hyvin esille. Menneisyydestä mainittiin loisteliaasti vain vähän, mikä herätti lisää kysymyksiä ja uteliaisuutta.
Parannusehdotuksia:
Kappalejaot puuttuivat joistain kohdin, joka hieman häiritsi lukemista. Kappalejako tulee pääasiassa aina siihen kohtaan, kun tilanne/paikka vaihtuu.
Saat tarinasta 28 tupapistettä, 13 kaljuunaa, 8 sirppiä ja 6 sulmua!