Isän katoamisen jälkeen aika oli kulunut tavallista hitaammin. Äidiltä tuli välillä pöllöjä, mutta mitään uutta tietoa ei ollut saatu. Guinevere ja Belinda viettivät paljon ajastaan ulkona ja kirjastossa, mutta tiedon etsintään vaikeutti se, että Belinda ei osannut lainkaan lukea. Tylypahkaan oli jäämässä Wintergreenin perheen lisäksi vain Elvira ja joku rohkelikkolaispoika Noah King, josta Silver ei ollut koskaan kuullutkaan.
Tylypahkan maita peitti paksu lumikerros ja järvi oli jäätynyt umpeen. Silloin, kun Wintergreenin perheen lapset eivät tehneet läksyjään tai ollut kirjastossa, he yleensä leikkivät lumisotaa tai muita talvileikkejä. Kävi vain pian selväksi, että Guinevere oli hiukan voitonhaluinen. Tai no, todella voitonhaluinen. Jos Guinevere tai hänen ”tiiminsä” hävisi, hän saattoi raivota ja huutaa vielä kolme tuntia sen jälkeen. Mutta kaikeksi onneksi hän harvoin hävisi, sillä Guinevere rakasti kaikkia pelejä ja leikkejä, jonka takia oli harjoitellut niitä jo pitkän aikaa.
Joululoma oli alkanut hiukan synkissä merkeissä. Professori Snow oli kadonnut samalla lailla jälkiä jättämättä kuin isä. Etsinnät oli ensimmäiseksi aloitettu kielletystä metsästä. Snown katoamisen vuoksi koulussa oli tullut uusi trendi pitää aina peiliä mukana. Kaikki taisivat olettaa, että jos pitelisi peiliä Snow tulisi esiin. Hän nimittäin rakasti peilaamista ja se oli opittu monen omituisen loitsutunnin kautta.
//Ja sitten suoraan jouluun, kun joululomalla ei tapahtunut oikein mitään
Jouluaatto aamuna herätessään Silver huomasi ensimmäisenä suuren lahjakasan jalkopäässä. Joulu oli Silverin mielestä kaikkein paras juhla ottaen huomioon, että hän rakasti kaikkia juhlia. Belindalla, Guineverellä sekä Elviralla oli myös muhkeat lahjakasat. Yhtäkkiä jalkopäästä alkoi kuulua kehräystä, joka sai Silverin hyppäämään puolisen metriä ilmaan. Pienessä korissa oli maatiaiskissan pentu. Belinda oli tullut istumaan Silverin sängylle ja syömään noidankattilakakkujaan. Hän alkoi heti leikkiä kissan kanssa. Belinda oli aina rakastanut eläimiä.
”Voiko sen nimeksi tulla Nala? Voiko?” Belinda kysyi suu täynnä noidankattilakakkua. Silver nyökkäsi, sillä piti nimestä. Sen jälkeen tuli hiljaisuus, jonka lopulta rikkoi Guinevere. Hän oli ilmeisesti saanut jotain tosi kovaäänistä lahjaksi, sillä hänen telttavuoteestaan kuului hirvittä meteli. Selvisi, että metelin aiheuttaja oli ollut ilmiskooppi, jonka Guinevere oli saanut joltakin sukulaiselta. Wintergreenin suku oli aivan liian suuri, ettei millään voinut muistaa joka ikistä. Silverille paljastui, että hänen isoisän enon pojan poika oli kova huispausfani ja lähettänyt liikkuvia kuvia hänelle lentotaidoistaan. Silver ei ollut edes tiennyt, että hänen isoisällään oli eno. Joulu paljastaa yllättäviä asioita. Muista paketeista paljastui karkkeja ja muuta krääsää.
Heidän tullessa aamiaispöytään Alanna juoksi heidän luokse hymyillen.
”Kuulitteko jo uutisen?” hän kysyi samalla, kun ohjasi heidät istumaan.
”Minkä?” Silver kysyi ja alkoi lapoa aamiaista lautaselle.
”Edwina on löytynyt”, Alanna sanoi, jolloin Silver tiputti haarukkansa kolisten lattialle.
”Älä pilaile!” Guinevere huudahti.
”En minä pilaile, tulkaa vaikka katsomaan”, Alanna sanoi ja ohjasi tytöt tällä kertaa sairaalasiipeen. Edwina makasi kolmannessa pedissä eikä Silver keksinyt miten se oli mahdollista. Edwina oli ollut kolme ja puoli vuotta kateissa ja nyt hänet löydettiin. Edwina kuitenkin sinersi melkein yhtä paljon kuin Belindan hiukset, joka sai Silverin muistamaan, että yhä pitäisi kysyä muutama kysymys pikkusiskolta. Edwina tuntui hyvin kaukaiselta ja kylmältä, mutta Silvet ei tiennyt miksi.
”Entä isä? Onko hänestä kuulunut?” Belinda kysyi rehtorilta, joka oli saapunut paikalle.
”Ei mitään”, Nox totesi raskaasti. Oli totta kai hienoa, että Edwina oli löytynyt, mutta Wintergreenin perhe ei vieläkään ollut kokonainen.
Kun Edwina viimein puhui, jokin hänen äänessään hämmensi Silveriä, mutta vielä enemmän hämmensivät hänen sanansa.
”Se tulee, se tulee. Kun etsitte vastausta vain sinihiuksinen voi näyttää tien”, Edwina sanoi omituisen kolkolla äänellä ja sen jälkeen hän vaikeni taas. Silveriä ja muita kehotettiin lähtemään, mutta Elowyn jäi vielä Edwinan seuraksi. Edwinan sanat olivat kertoneet yhden asian: pahin oli vielä edessä.
//Kuten saattoi huomata, alan laittamaan luvuille nimiä :)
Tarinan alkutunnelma oli oikein käsinkoskelteltava ja isän katoaminen tuntui raskaalta. Tarinaa piristi hyvin joulu ja Silverin uusi lemmikki, Nala. Loppu huipentui erittäin jännittyneesti kun tuli tieto, että Edwina löytyi vihdoin! Hänen löytämisensä tuntui erityiseltä eikä hänestä tuntunut saavan mitään kunnolla irti kuin sen, että sinihiuksinen voi näyttää tien ja pahin oli edessä. Tarinoissasi asettelet luvut hyvin jännitysromaaninomaisesti ja kerrontasi on sujuvaa. Lukujen nimet ovat erinomainen lisä tarinoihin! Saat tästä tarinasta 12 tupapistettä, 5 kaljuunaa, 6 sirppiä ja 1 sulmun.