Junamatka oli suorastaan onnistunut, mutta emme päässeet junalla aivan koululle asti. Asemalla meidät ohjattiin vaunuihin ja veneisiin. Meidät ykköset ohjattiin kaikki vaunuihin, joiden edessä ei ollut ketään tai niin kaikki väittivät, mutta minä näin ne ja tiesin niiden olevan harmittomia hevosen kaltaisia otuksia. Ne näyttäytyvät vain henkilöille jotka ovat nähneet ihmisen kuolemisen, mutta eivät ole tappaneet ihmistä. Enkä todellakaan ole tappanut ketään, mutta kuolemaa kyllä nähnyt. No velhopiirit eivät aina ole helpoimmat, nimittäin vaarini oli tappanut hänen oma poikansa ja ei todellakaan isäni Deimos vaan tämän veli Dante. Luihuisen yksi parhaista oppilaista ja myös niitä jotka päätyivät pimeiksi velhoiksi ja taistelevat pimeyden puolesta. No me emme juuri hänestä puhu, koska mummo on sen kieltänyt eikä isälläkään suuria puheen haluja ole.
Vaunut notkuivat ja keinuivat hevosten kävellessä kohti horisontissa häämöttävää linnaa. Valtavan linnan ääriviivat erottuivat selkeästi ja tunnelma vaunuissa alkoi tiivistyä. Clara painautui kylkeeni kuin olisi ollut kylmissään ja no kyllähän hän tärisi. Jane lirkutteli hermostuksissaan Fiinulle ja annoinkin fretin siirtyä Janen hartialle, koska tuo nauttii saamastaan huomiosta. Noah tuijotteli kenkiensä kärkiä ja yritti kai hinkata vaunujen pohjan puhki.
"Noh mikä teitä huolettaa", voihkaisin kyllästyneenä hiljaisuuteen.
"Lajittelu tietenkin. Mitä jos en pääse luihuiseen vanhemmat pettyvät, koska Kimikin pääsi ja on jo saanut mainetta heidän keskuudessaan", Noah vaikeroi.
"Eivätkö kaikki luihuiset ole ilkeitä", Clara hyrisi.
"Ovat ja vihaavat jästejä, he syövät jästejä aamupalakseen", Jane kiusoitteli. Mulkaisin pahasti tyttöä, joka leikki frettini kanssa.
"Eivät kaikki luihuiset ole pahoja. On totta että he ovat punaverisiä lähes kaikki ja ikävä kyllä siihen joukkoon kuuluu paljon itseään täynnä olevia tärkeilijöitä. Mutta minun mummoni ja isäni olivat luihuisia, niin kuin setänikin", pidin pienen tauon. Sedän mainitseminen saattoi olla virhe, mutta onnistuin jatkamaan luontevasti. "Mummostani en mene takeeseen etteikö hän näykkisi jästejä, mutta isäni ja minä ainakin viihdymme jästi seurassa. Tosin äitini oli rohkelikko joten ehkä se tulee siltä puolelta minun suvaitsevaisuuteni", naurahtelin väliin. "Eikä lajittelua tarvitse pelätä päädymme niihin tupiin mihin ikinä päädymmekään, voimme silti viettää aikaa koululla vaikka olisimmekin eri tuvissa", päätin kannustus puheeni juuri kun vaunut nytkähtivät voimakkaasti ja hevoset siirtyivät laukkaan.
"Pitäkää kiinni ne ovat innoissaan päästessään kotiin ja ruokailemaan", eräs vanhempi valvoja oppilas ilmoitti edellä menevistä vaunuista ja samaa viestiä jatkettiin taaksepäin.
Kokoonnuimme suureen aulaan, jossa kaikki mustakaapuiset ekaluokkalaiset seisoivat tiiviissä ryhmässä. Matkatavarat toimitetaan lajittelun aikana huoneisiimme valmiiksi ja lemmikit piti kaikki jättää oven ulkopuolelle riistanvartijalle hoidettavaksi. Iso parrakas mies otti pikkuisen frettini hellästi vastaan ja vaikka Fiinu vierastaa normaalisti etenkin miehiä, niin hakeutui heti miehen olalle parran ja hiuksien sekaan.
"Tervetuloa oppilaat uuteen Tylypahkaanne. Minä olen Professori Minerva McGarmiwa ja tehtäväni on saattaa teidät suureen saliin lajittelua varten. Kun kuulette salissa oman nimenne asetutte reippaasti istumaan korokkeelle ja annatte lajitteluhatun valita teille sopiva tupa. Sen jälkeen menette tupienne pöytiin istumaan. Ja ei huolta tunnistatte kyllä pöytänne kun valinta on tehty", noita virkkoi lämmin, mutta tiukka hymy kasvoillaan. Hänellä oli päällään erittäin tyylikäs vanhempi, mutta siisti ja ehjä samettinen koko mekko, jonka päällä oli tyylikäs professorin opetuskaapu. Hänen kuten monen muunkin mieliväri vaikutti olevan musta, sillä mitään muuta väriä tuolla ei ollut. Ainoa väri oli kirkkaan sininen ja se oli hänen pistävissä, mutta lempeissä silmissä.
Erittäin miellyttävän tuntuinen professori johdatti meidät siis suureen saliin, jossa leijui kynttilöitä ja pitkän keskikäytävän molemmilla puolilla oli kaksi riviä pitkiä pöytiä ja tuoleja. Vanhemmat oppilaat istuivat jo paikoillaan ja hurrasivat uusille oppilaille. Mukava tapa, eikä sieltä kuulunut juuri kuin iloisia ääniä. Clarakin rentoutui vaikka tähän asti oli kulkenut rinnallani pidellen ranteestani kiinni.
En muista rehtorin puheesta mitään seurasin vain mielenkiinnolla luihuisten pöytää, josta minua vilkuiltiin ja osittain osoiteltiin. Jane huomasi myös sen ja kosketti minua hellästi hartialle. "Sinut kutsuttiin juuri", tyttö kuiskasi.
Marssin reippaasti ja ryhdikkäästi salin eteen. Kaikki oli hiljentynyt kuullessaan nimen Fevre, vaarin murhasta ja setäni pimeydenvoimien palvomisen alkamisesta ei ole kuin alle vuosi ja näköjään se tasan tarkkaan tiedettiin myös täällä.
"Hmm sinulla on äitisi rohkeutta, joten voisin laittaa sinut Rohkelikkoihin. Olisiko se kuitenkin väärin olla käyttämättä sukusi viekkautta ja vaaran hakuisuutta. Hmm haastavaa", hattu puheli äänekkäästi hytkyen päässäni.
Hatun puhumista kesti tovi ja se arpoi kahden tuvan väliä, ehdotti se Korpinkynsiä ja Puuskupuheja, mutta moitti jopa itseään. Muiden kohdalla hattu ei miettinyt näin kauaa.
"Anteeksi mutta jos miettisit sitä minun kannalta etkä sukuni perusteella", tokaisin hatulle kun aloin jo kyllästyä sen keikkumiseen ja niskoja alkoi jo särkeä.
"Uskon sinun pärjäävän kummassakin tuvassa, mutta silti menet LUIHUSIIN", hattu julisti ja samassa reunimmainen pöytä oikealla nousi seisomaan ja huutamaan hurraata. Kiiruhdin pöytään istumaan, vanhemman oppilaan viereen joka näytti paikkaa minulle.
"Onpa kunnia saada jälleen Fevre luihuisen tupaan. Verinen paroni on varmasti myös innoissaan", Selinaksi esittäytynyt nelosluokkainen sanoi ja samassa paronin haamu leijaili paksun kiviseinän lävitse.
"No mutta onpa mukava nähdä lisää Delia Fevren jälkeläisiä ja vielä tyttö olet varmasti yhtä hyvä kuin mummosi", haamu puhui. Selena kuiskasi korvaani ja kehotti puhumaan kunnioittavasti tupahaamulle.
"Päivää Paroni, voin vakuuttaa että olen parempi kuin mummoni ainakin sen suhteen etten ole yhtä ilkeä", vakuutin paronille joka hieman tuhahti mutta hymyillen leijaillessaan pois.
Jane ja Noa pääsivät myös Luihuisiin, mutta kuten arvata saattaa ei Clara päässyt, vaan päätyi Korpinkynsiin. Jane istui vieressäni ja osallistuimme korrektisti kaikkiin luihuisten suosion osoituksiin. Mutta molemmat loimme rohkaisevan katseen Claralle, joka istui Korpinkynsien pöytään.
"Mitä tuo jästien penikka teitä vilkuilee", kivahti eräs pöytämme kakkosista.
"Kai meitä saa kuka tahansa katsoa vai sinäkö sen kiellät. Clara on mukava tyttö, hän matkusti meidän kanssamme", tiuskaisin liiankin äänekkäästi ja professori McGarmiwa siirsi haukan katseensa minuun. Taitaa minussa olla mummoni temperamenttia ainakin sen suhteen, etten anna sortaa itseäni tai perhettäni, mutta siihen lisäyksenä en myöskään salli ystävieni huonoa kohtelua. Möläytellyt poika sai tuomitsevan katseen lähes kaikilta pöydän 6. ja 7. luokkalaisilta. Myöskin tuvanjohtaja loi pöytään paheksuvan ilmeen ja sai valvoja oppilaan vaihtamaan paikka kyseisen möläyttelijän viereen.
"Nyt suut kiinni ja osoitakaan kunnioitusta. Luihuinen ei saa menettää tupapisteitä noin ala-arvoisen käytöksen vuoksi", valvojaoppilas sihahti sille pöydän osalle.
Kirjoitettu 30.4.2020 (Celeste poisti ylimääräiset välit tekstistä)
Celeste
Lajittelun seuraaminen tuntui jännittävältä, kun lajitteluhattu ei osannut päättää, mihin tupaan Secilia joutuisi. Claran joutuminen Korpinkynteen tuntui hieman surulliselta mutta varmasti edellisen tarinan perusteella avoin tyttö saisi kavereita toisesta tuvasta. Tarinasta tuli hyvin ilmi se, miten tunnettu Fevren suku oli kun Paroni ja monet muut tiesivät suvusta, etenkin mummosta. Secilian temperamenttisuus tuli hyvin ilmi viimeisessä kappaleessa, mutta oli ilkeää kun kakkosluokkalainen luihuinen sillä tavalla käytti sanaa kuraverinen. Tarinassa oli jonkun verran kirjoitusvirheitä, lähinnä alistuskonjuktioiden kanssa. Rinnastuskonjuktioiden (ja, sekä, eli, tai, vai, mutta, vaan, sillä) eteen ei tule pilkkua, ellei lauseet eroa sisällöltään toisistaan. Esimerkiksi viimeisessä kappaleessa kirjoitit näin: "Jane ja Noa pääsivät myös Luihuisiin, mutta kuten arvata saattaa. --". Pilkkua ei olisi siis tarvittu mutta- sanan eteen. Alistuskonjuktioiden eteen taas tulee aina pilkku. Erisnimi virheitä löytyi sen verran, että kaikki tuvat kirjoitetaan isolla kirjaimella. Mutta tupalaisia (luihuiset, luihuisia) kirjoitetaan pienellä, koska sillä viitataan niihin oppilaisiin, eikä siihen tupaan. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä, hyvässä tahdissa etenevä tarina, jossa oli myös hyvin kuvailua. Saat tästä tarinasta 6 tupapistettä, 6 kaljuunaa, 7 sirppiä ja 3 sulmua.