On aamu. Herään aikaisin, otan satunnaisen kirjan lattialta (Niitä on kyllä paljon, ajattelen. Siis kirjoja lattialla), ja alan lukemaan. Olen iloinen, että heräsin niin aikaisin, vaikka vähän väsyttääkin. Lukurauhaa. Ihanaa.
Se rauha ei kauaa kestänyt.
Aivan liian pian pikkuveljeni Peter saapuu huoneeseeni. Hänellä on yllään tummansininen pyjama, ja hänen vaaleat hiuksensa sojottavat takkuisina. Hän kysyy: - Luetko sinä?
- Noh, en enää, vastaan. Mahtavaa. Pitääkö sinun tulla sotkemaan jokainen mukava hetki elämässäni?
- Lukeminen on ihan mälsää. Tee jotakin kiinnostavaa, Peter käskee.
Nähtävästi pitää. - Onko lukeminenkin nyt kiellettyä?
Nousen vuoteestani, otan t-paidan ja shortsit tuolinselkämykseltä, puen ne päälleni ja istahdan tuoliin. Peter lähtee jonnekin, ehkä alakertaan syömään. Hyvä. Seuraavaksi kaivan esille palasen pergamenttia ja sulkakynän ja alan kirjoittaa:
Hei Dora!
Onko kirjettä vielä kuulunut? Minulle ei, ja alan miettimään, tuleeko sitä ollenkaan. Se olisi kauheaa.
Enempää en ehdikään kirjoittaa, koska kissani Viiru hyppää syliini, ja alkaa kerjätä silityksiä.
Silittelen sitä jokin aikaa, mutten kauaa, koska pian alakerrasta kuuluu äidin huuto: - Hei Kate! Tulepas tänne! Sarvipöllö lensi juuri ikkunasta, ja sillä taitaa olla jotain sinulle!
Miksi äiti on kotona, eikö hänen pitäisi olla töissä? mietin. Paitsi, että nythän on viikonloppu. Ajatukseni suuntaavat kirjeeseen: Varmaan kirje Doralta, ajattelen, mutta tajuan melkein heti, että Doran (ja Dariuksen) pöllö ei todellakaan ole sarvipöllö, vaan tunturipöllö, nimeltään Pyry.
- Alas tulla! äidin ääni kuuluu nyt lähempää, portaista.
- Tullaan, minä huudan takaisin, ja samalla rynnistän portaat alas olohuoneeseen, jossa äiti jo odottaa. Kävelemme yhdessä keittiöön.
Kirje lojuu nurinpäin pöydällä, ja tuntematon sarvipöllö lentelee katossa. Äiti nappaa kellanruskean kirjeen, ja sanoo: - Tämä kirje on... Tylypahkasta.
Kiljaisen riemusta, ja huudan: Vihdoin ja Viimein! Pitää kirjoittaa Doralle, ja kertoa Meggielle! olen samaan aikaa hiukan hämmentynyt ja törkeän illoinen.
- Odotas nyt, kulta, äiti sanoo. - Mitä jos lukisin tämän ensin? vastausta odottamatta äiti alkaa lukea:
TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU
Hyvä neiti Ross,
täten ilmoitamme, että Sinulle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka tarvitset.
Lukukausi alkaa 1. syyskuuta. Odotamme pöllöäsi viimeistään 31. heinäkuuta
Parahin terveisin
Minerva McGarmiva
Vararehtori
- Tänään on 29. heinäkuuta. Se tarkoittaa, että meidän pitää lähettää pöllö heti, äiti sanoo. Tiedän, mikä päivä tänään on, ajattelin, mutten sanonut sitä ääneen. Äiti katsoo keittiön kattoa, ja jatkaa: - Se sarvipöllö lähti, eikä meillä ole omaa pöllöä, joten kipaisisitko käymään naapurin Endeillä kusymässä, voisiko heidän pöllöään lainata?
- Ilomielin. Voisin samalla kertoa Meggielle.
Vedän kengät pieniin jalkoihini ja avaan ulko-oven.
Hengitän keuhkojen täydeltä raitista ilmaa, ja kävelen reipasta tahtia ulos puisesta portistamme. Kesä. ihana kesä.
Kuljen pienen matkan soratietä minun ja Meggien asumusten välillä, ja tulen ajatelleeksi ukkia: Missäköhän ukki oli, kun ei tullut aamupalapöytään? No, varmaan nukkumassa, mutta miksi äiti ei voiinut herättää häntä, onhan tämä kuitenkin tärkeä päivä. Kirjeeni Tylypahkaan.
Nään jo Meggien kotitalon keltaisen maalin, ja valkoiset ikkunanristikot, ja kun avaan heidän porttinsa, nenääni tulvahtaa herkullinen tuoksu. Lettuja!
- Arvaa mitä! huudahdan heti saavuttuani puutarhaan.
- No, mitä, Meggie kysyy.
- Minä sain kirjeen Tylypahkasta! toitotan kirkkaanvihreät silmät säteillen.
- Eikä! Saisimpa minäkin, Meggie harmittelee.
- Tytöt, Meggien äiti (Sarah) sanoo varoittavalla äänellä. - Olkaa hiljempaa, tämä huuto kuuluu joka ikisen jästiperheen kotiin puolen kilometrin säteellä. Seuraa hiljainen tauko, jonka loputtua Sarah jatkaa, nyt lempeämmällä äänensävyllä: - Arvaan, Kate että haluat ilmoittaa Tylypahkkaan, että olet tulossa. Voit tehdä sen aivan pian, mutta tulkaa nyt ensin syömään jotain.
Tajuan, etten ollut syönyt vielä mitään aamupalaa, joten letut kelpaavat. Otan kolme isoa lettua kermavaahdon ja tuoreiden mansikoiden kera. Nam!
Syömme kukkuralliset lettuannokset pikavauhtia, ja suuntaamme Meggien huoneeseen, jossa perheen Vilma-pöllö jo onkin.
Kirjoitamme nopeasti vastauskirjeen:
Hyvä Tylypahkan henkilökunta,
Sain kutsun Tylypahkaan, ja olen totta kai tulossa
Terveisin
Kate Ross, tuleva Tylypahkan oppilas
Sidon viestin Vilman jalkaan, ja päästän sen ulos ikkunasta. Doran kirjeen lähetän heti, kun Vilma tulee takaisiin.
Kiitin Meggietä Viman lainasta, ja suuntasin kotiin.
Jätän kenkäni eteisen oranssin maton päälle, pidemmälle kotiin en ehdikään, koska törmään - kirjaimellisesti - ukkiin, joka seisoo ovella ja sanoo: - Onnea Kate! Pääsit Tylypahkaan!
- Kiitos, ukki. Öh... minulla olisi asiaa äidille, sanon, ja ukki päästää minut ohitseen, ja tulee perässäni olohuoneeseen, jossa äiti istuu.
- Äiti, aloitan. - lähetin Tylypahkaan kirjeen.
- Hyvä, äiti vastaa.
- Menen omaan huoneeseeni.
- Mene vaan. Olisiko sinulla muuten toivetta ruuaksi? äiti kysyy. - Tänään on erityinen päivä.
- Kivaa! Voisitko laittaa kurpitsapiirakkaa?
- Hoituu!