Lajittelu on saatu suoritettua ja eteemme loihditaan kotitonttujen toimesta suuria astioita täynnä erilaisia herkkuja. Hunajaisia hopeaomenoita liekitetyn hanhen kanssa ja rommirapuja, riisihöystöä ja jylhäkasviksia etikka-öljyssä.
Jylhäkasvikset on harvinaista herkkua sillä niiden kasvattaminen vaatii kallioluolastoja ja kuunvaloa, ne maistuvat makeilta jo raakanakin ja etikka-öljy tuo niistä esiin samanaikaisen imelyyden ja karvauden.
Katselen vain hetken aikaa sitä yltäkylläisyyttä mikä edessäni on ja hengittelen mahtavia tuoksuja sisääni, tunnen kuinka ympärilläni ollut jännityksen ilmapiiri muuttuu ja rauhoittuu hieman, kun päivän jännittävin osuus on ohi. Pystyn itsekin rentoutumaan hieman, eikä minun tarvitse niin paljoa keskittyä tunnekuohujen blokkaamiseen ulkopuolelleni, vaan voin tutustua ympäristööni paremmin.
Huomaan vasta nyt Sallyn ja Alexanan liittyneen Korpinkynsiin. Ja huomaan, että Mieallan istuu muiden seitsen- ja kuudesluokkalaisten kanssa pöydän päädyssä ja katselee minua, kuin arvioiden tarvitsenko minä apua.
Hymyilen hänelle pikaisesti ja kiinnitän huomioni Sallyyn, joka suorastaan pomppii innosta penkillä ihaillessaan harvinaisempia herkkuja ja tutustuessaan korpinkynsiläisiin.
Dumbledore julistaa ruokailun alkaneeksi ja ryhdymme syömään. Sally hyökkää heti rommirapujen ja jylhäkasvisten kimppuun. Alexana, joka istuu minua vastapäätä, istuu rauhassa ja odottaa että muut saavat otettua ruokaa ensin.
-Tunneaseula, en ole ennen tavannut tunneseulaa, toteaa Alexana ja katsoo minua tiivisti silmiin.
Katson häntä hetken kummissani ja totean, että lajitteluhattu on turhan puhelias.
-No ei se ole mitenkään ihmeellistä, lähinnä rasittavaa, totean.
Alexana nostaa hiukan kulmaansa ja nojaa eteenpäin.
-Rasittavaa? kysyy Alexana.
-No tunteet tuntuu voimakkaampina ja toisten tunteet voivat sekoittua omiin tunteisiin, jos ei ole tarkkana ja osaa käsitellä niitä on hulluuden mahdollisuus olemassa. Olen vielä herkemmästä päästä oleva tunneseula, eli en tarvitse kuin katsekontaktin päästäkseni kosketukseen toisen muistoihin ja tunnelukkoihin. Normaalisti tunneseulan tarvitsee koskea ihmistä, kerron Alexanalle.
Olemme puhuneet hiljaa keskenämme ja huomaamme, että meitä hiukan katsotaan. Miellan kehottaa meitäkin ottamaan ruokaa ja syömään, sekä kehottaa kaikkia tutustumaan toisiinsa. Virnistämme toisillemme ja otamme ruokaa lautasille.
Vieressäni istuu poika, joka on hiljaa seurannut tilannettamme syödessään. Kiinnitän häneen enemmän huomiota, sillä hänestä huokuu täydellinen rauhallisuus ja tunteettomuus. Katson häntä ja esittelen itseni.
-Hei olen Helle McGroom.
-Miluzar Marmogor, toteaa poika ja katsoo silmiini keltaisilla silmillään.
Katseemme lukkiutuu hetkeksi ja näen pienen pojan itkemässä ruumiiden keskellä käpertyneenä punahiuksisen naisen helmoissa, jonkin kartanon hiiltyneillä raunioilla. Seuraavassa välähdyksessä näen pojan Englantilaisessa kartanossa koulupuku päällä.
Miluzar kääntää katseensa pois hämmentyneenä ja katsoo muita korpinkynsiläisiä.
-Minä vain näin sen, anteeksi ei ollut tarkoitus avata vanhoja haavoja, kuiskaan pojalle.
Sally kiljaisee innokkaana kun jälkiruokakattaus ilmestyy meidän eteemme pöydälle. Vadeittain erilaisia jäätelöitä ja herkullisia kakkuja ja leivoksia. Alexana lastaa korkeaan kulhoon suklaajäätelöä, lakritsapoksuja ja viinimarjahyytelöä. Minäkin lastaan lasimaljaan hedelmäjäätelöä ja suklaakastiketta ja otan kummamarjamehua ja rahkakakkuja.
Rupattelemme syödessä ja kaikki tuntuvat rentoutuvan. Ruokailun päätyttyä suuntaamme kohti omaa tupaa Mielanin johdolla.